Viime kesänä pääsin taas kirjailijoiden päiväkirjojen lukemisen makuun aloitettuani lukemaan Aino Kallaksen päiväkirjoja. En ole aiemmin Kallaksen päiväkirjoja lukenut, vaikka hyllyssä ne ovat odottaneet jo pidemmän aikaa. Aloitin tietenkin ensimmäisestä osasta, joka on Aino Kallaksen Päiväkirja vuosilta 1897–1906. Päiväkirjassa päästään parikymppisen Aino Kallaksen matkaan, kun hän kokee ensin nuorta rakkautta sekä kirjoittamisen tuskaa ja myöhemmin elämää vaimona ja äitinä kirjoittamisen ohella.
”Miksi oikeastaan näitä muistiinpanoja teen? Ihmisellä on kummallinen halu elää kauemmin kuin elää, – halu tietää tunteittensa ja ajatustensa sykkivän vielä kauan senjälkeen, kun hän itse on ollut ja mennyt.” – 27.10.1992
HUOM! Tämä kirja-arvostelu sisältää paljastuksia Aino Kallaksen elämästä, joten älä lue, jos haluat lukea hänen päiväkirjansa tietämättä mitään. Vilkaise myös arvosteluja muista lukemistani kirjailijoiden päiväkirjoista.
Aino Kallaksen päiväkirjat yleisesti:
Aino Kallas on 1900-luvun alkupuolella vaikuttanut suomalainen runoilija ja kirjailija, joka vietti suuren osan elämästään myös Virossa. Nykyajan lukijat tuntevat hänet usein nimenomaa runoista tai virolaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Toisaalta hän on myös kirjoittanut esimerkiksi ihmissusiromantiikkaa (tosin romantiikasta voidaan kiistellä) sisältävän Sudenmorsian-kirjan, jonka huhutaan ottavan vaikutteita Kallaksen suhteestaan Eino Leinoon.
Yhteensä Aino Kallaksen päiväkirjoja on julkaistu kuusi kappaletta. Näistä vuosia 1895–1931 käsittelevät Aino Kallaksen Päiväkirjat 1-5 julkaistiin hänen ollessaan elossa ja vuosia 1946–1956 käsittelevä Vaeltava vieraskirja hänen kuolemansa jälkeen. Koska Aino Kallas on ollut vielä hengissä päiväkirjoja julkaistaessa, hän on päässyt vaikuttamaan niiden julkaisuun. Lukiessa tämän tietäminen tuntui ihanalle, koska usein näin ei ole vaan joku kirjailijan tuttu on editoinut, valikoinut tai pahimmillaan sensuroinut (köh köh Sylvia Plathin päiväkirjat exän julkaisemina) päiväkirjoja. Lisäksi kirjailijan päätös julkaisusta poistaa ikävän epämoraalisen tuntemuksen päiväkirjojen luvattomasta lukemisesta.
Päiväkirja vuosilta 1896–1906 -kirjan tiedot:
Aino Kallaksen Päiväkirja vuosilta 1896–1906 on ensimmäinen osa hänen päiväkirjojen kokoelmassaan. Kuten kirjan nimi sanookin, teoksessa käsitellään vuosia 1896–1906. Tosin ensimmäisiltä vuosilta on huomattavasti enemmän tekstiä kuin myöhemmiltä vuosilta, jolloin lapset ja perhe-elämä vievät enemmän Kallaksen ajasta. Aino Kallaksen ensimmäinen päiväkirja alkaa hänen ollessaan parikymppinen opiskelija ja jatkuu siitä kymmenen vuotta eteenpäin, jolloin Kallas on jo ehtinyt mennä naimisiin ja saada useamman lapsen.
Kirjan nimi: Päiväkirja vuosilta 1896–1906
Kirjailija: Aino Kallas
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:1953
Pituus: 354 sivua (neljäs painos)
Arvostelu: Aino Kallaksen Päiväkirja vuosilta 1897-1906
Historialliset päiväkirjat ovat minulle aina pieni riski, koska en suuremmin välitä historian lukemisesta. Ehkäpä juuri siitä syystä Aino Kallaksen päiväkirja vuosilta 1897-1906 on odotellut kirjahyllyssäni jo pidemmän aikaan. Olin yllättynyt, kuinka paljon rakastuin Kallaksen kirjoitustyyliin lukiessani hänen päiväkirjamerkintöjään. Hän on erittäin erilainen sielu kuin minä, mutta silti tunnistin meissä samanlaisia elämän pakosta hukatun potentiaalin kirjoittajien piirteitä.
Aino Kallaksen päiväkirja on runoilijan päiväkirja
Vaikka Aino Kallas on kirjoittanut kaikenlaista kirjallisuutta, näkyy minusta hänen aikaisissa päiväkirjamerkinnöissään vahvasti runollisuus. Kieli on soljuvaa ja kaunista, sävy jopa runollinen. Toisinaan hän alkaa kuvailla luontoa tai ihmisiä pikkutarkasti kuin runoilija. Ehkä juuri tästä syystä päiväkirjamerkintöjä oli niin mukavaa lukea, vaikka niissä ei mitään kovin erikoista tapahdukaan.
”Herman rakastaa minua, sen tiedän – hän ei ole sitä vielä sanonut, mutta hänen katseensa, äänensä, käytöksensä kertovat kyllin. Hän voi sanoa sen milloin hyvänsä, ja minä odotan sitä kuin elämäni suurinta onnea, kuin pyhäpäivää arkiviikon jäljestä. Elämäni on kuin aavan meren ulappa tyynenä kesäpäivänä, se läikkyy, se kimaltelee auringon säteissä, se on ääretön, ilman rajaa ja täynnä hohtoa, loistetta, kirkkautta: minä rakastan ja olen rakastettu!” 6.2.1898
Toisaalta Kallaksen tekstistä käy ilmi hänen häilyvän usein itsekeskeisyyden ja itseensä kohdistuvan epävarmuuden välimaastossa, kuten monilla taiteilijoilla ja runoilijoilla tuntuu olevan tapana. Hän arvostelee muita ja näkee itsensä hiukan parempana, älykkäämpänä, korkeammassa asemassa. Ja sitten seuraavassa hetkessä hän saattaakin alkaa vähättelemään itseään ja omia taitojaan.
Tunsinkin ehkäpä eniten sielunsisaruutta Kallaksen kanssa pätkissä, joissa hän tuntee luovuutensa menevän hukkaan ja kirjailijan potenttiaalinsa estyvän syistä, joihin hän ei voi vaikuttaa. Kallaksella syynä ovat vaimous ja lapset, kun taas minulla krooninen sairaus. Mitä pidempään Kallas on ollut naimisissa ja mitä vanhemmiksi hänen lapsensa tulevat, sitä enemmän hän alkaa päiväkirjamerkinnöissä pohtia myös omaa kirjoittajuuttaan sekä siinä jämähtämistä. Tauolla olleen kirjoittamisen uudelleen herättelyn tuska on samaistuttavaa, koska olen itse juuri samassa vaiheessa kirjailijattaren elämääni.
Nuoren naisen intoa, ihastumista ja suuria tunteita
Vaikka Aino Kallaksen päiväkirja osui lukulistalleni, koska minua kiinnostaa hänen elämänsä kirjoittajana, yllättäen rakastuin päiväkirjan alkupuolella kuohuvaan tyttöyteen. Kallas ihastuu ja rakastuu palavasti. Hän valittaa suhdesotkujaan, romantisoi ihastuksen kohteitaan ja kaipaa poissa olevia rakkaitaan. Merkinnät ovat täynnä suuria tunteita, joita vain nuoret voivat todella tuntea. Pienetkin asiat ovat tunnetasolla valtavia.
”Ja rakkaus – se nyt on kerta kaikkiaan heikoin kohta karaktaarissani, oikea »Akhilleen kantapää«.” 27.1.1898
Nuoruus ja tyttöys on muuttunut yllättävän vähän kuluneiden sadan vuoden aikana. Välillä teksti tuntuu siltä, kuin sen olisi voinut kirjoittaa kuka vain nuori nainen tässä ajassa. Tunteet ja ajatukset ovat pysyneet samoina: Tykkääkö se musta vai ei? Onko se mulle oikea vai ei? Olin ihastunut X:ään, mutta nyt yhtäkkiä minulla onkin suuria tunteita Y:tä kohtaan. Mitä teen??? Tuntuu kuin kukaan muu ei tuntisi näitä asioita yhtä syvästi kuin minä! Kukaan muu ei ole koskaan ennen tuntenut näitä tunteita!
”Olenko kihloissa? Niin, kun osaisi siihen vastata, en tiedä itsekään, olen enkä sentään ole. Kun ajattelen viime sunnuntaita, se on kuin romaani, jota kuulen kerrottavan, ja tuntuu niin omituiselta, niin mahdottomalta, että itse olen sen elänyt.” 27.4.1898
Parisuhde, äitiys ja kirjailijan jämähtäminen
Alkupuolen nuoren tytön suuret tunteet muuttuvat päiväkirjan puolivälissä yllättäen naimisiin menoon ja nopeasti myös lasten saantiin. Aino Kallaksen elämä tuntuu tekevän täyden suunnanmuutoksen. Tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli paiskoa kirjaa ympäriinsä. Kallas oli juuri suunnitellut taitelijattaren uraansa ja sitten noin vain suunnitelmat muuttuivat siihen, että hänestä tuli kotiäiti erotettuna kaikista läheisistään.
Kallaksen aviomies on häntä kymmenen vuotta vanhempi ja erittäin päällekäyvä sekä innokas. Hän haluaa naimisiin menon ja Viron muuton niin pian kuin mahdollista parin tapaamisen jälkeen. Nykyaikana hän olisi todellinen red flag, mutta päiväkirjoja on pakko aina lukea oman aikansa kuvina. Siihen nähden aviomies on avoin Kallaksen kirjoittamiselle ja kulttuurille, enkä siis voi liikaa häntä vihatakaan.
”Hän oli niin iloinen. »Aino« hän sanoi, »me elämme vielä kauan yhdessä, sinä kirjoitat kirjoja, ja minä tieteellisiä teoksia ja yhdessä kasvatamme suvun, voimakkaan ja terveen, jota ei joka tuulahdus kaada«.” -2.6.1901
Erityisesti naimisissa olon ensimmäiset vuodet tuovat hyvin esiin muuttamisen toisessa kulttuurissa ja kaukana kotoa asuvan miehen luokse. Satuin katselemaan samaan aikaan 90 päivää morsiammena -sarjaa, jossa eri kulttuureista tulevat ihmiset menevät naimisiin, ja Kallas olisi soveltunut ongelmineen suoraa tosi-TV-sarjan ihmisten sekaan. Hänen on alkuun vaikeaa sopeutua virolaiseen elämään, koska kaipuu Helsingin kulttuuripiireihin on suuri.
”Miksi niin toisinaan pelkään sitä vierasta maata, outoja oloja ja tuntemattomia ihmisiä? Ja sitä vierasta kieltä, joka tulee työntämään omani pois käytännöstä? Olen vapaaehtoisesti sitä oppinut, itse myös pyysin hänen sitä kirjeissään käyttämään, se on tuleva puhekieleksemme, kotimme kieleksi. Mutta tuleeko siitä koskaan tunteitteni, ajatusteni inspiraationini kieli? Ei koskaan.” – 7.7.1900
Pidin päiväkirjamerkintöjä Kallaksen ensimmäisiltä Viron vuosilta todella ahdistavina. Hän kirjoittaa todella vähän ja jokainen merkintä tuntuu olevan enemmän turhautumisen ja masennuksen purkamista. Hän on jämähtänyt äidin ja vaimon rooliin sen sijaa, että olisi perheellinen kirjailijatar. Onneksi kirjan loppupuolella tasapaino perhe-elämän ja kirjoittamisen välillä alkaa taas löytyä. Odotukseni Aino Kallaksen päiväkirjojen toiselle osalle ovat suuret.
Aino Kallaksen päiväkirja naiskirjailijan elämän kuvaajana
Aino Kallas ei ole ensimmäisen päiväkirjansa aikana mikään suuri naisasioiden eteenpäin ajaja tai äänekäs puolustaja, mutta hän on silti vahva omaääninen naistaitelija. Vaikka Aino Kallaksen Päiväkirja vuosilta 1897-1906 voitaisiinkin jakaa kahteen osioon (tyttöyden suuriin tunteisiin ja rooliin vaimona sekä äitinä), sisältyy läpi päiväkirjan merkintöihin erilaisia ajatuksia naiseudesta kirjoittamisen sekä kirjallisen kentän osana.
”Käännän tänä kesänä lehteä elämäni kirjassa, minun nuorena tyttönä oloni päättyy, ja elämäni taitelijattarena alkaa.” – 2.8.1898
Osa näistä ajatuksista on sanottu suorina sanoina eli Kallas itse pohtii naiseuden ja kirjoittamisen yhdistämistä. Osa taas tulee ilmi enemmän rivien välistä esimerkiksi kirjoitusongelmina lasten viedessä kaiken ajan tai kirjoitusyhteisön puuttumisena miehen perässä muuttamisen takia.
Monet naiseuteen ja kirjoittamiseen liittyvä asia oli pysynyt ajankohtaisena. Esimerkiksi Kallasta ärsytti hänen ensimmäisen runokokoelmansa arvostelut, joissa miehet viittaavat hänen ulkonäköönsä ja puhuttelevat häntä hiukan alentavasti kuin pikkuista tyttöä, ei aitoa runoilijaa. Olen ainakin itse ollut mukana keskusteluissa, joissa puhutaan monien nykyajan arvostelujen ja kritiikin käsittelevän naiskirjailijoita hyvin eri tavalla kuin mieskirjailijoita.
”Lapset nukkuvat, kävin heitä kaikkia peittämässä. Virve huusi tänään taas kolme tuntia, itkin hänen tähtensä, olen aivan neuvoton hänen suhteensa. Kuinka he väsyttävätkään minua! Kun kerran saisinkin taas kirjoittaa! – Mutta aivoni ovat niin tyhjät ja pääni niin väsynyt.” – 2.6.1904
Aino Kallaksen Päiväkirja vuosilta 1897-1906 hyvät ja huonot puolet:
Hyvät puolet:
+ Ihanaa kuvausta tyttöydestä ja nuoren naisen elämästä
+ Samaistumispintaa kirjoittajille
+ Asiaa naiseudesta ja kirjoittamisesta
+ Runollisesti soljuva kieli, jota on ihanaa lukea
Huonot puolet:
– Osasta vuosia vain aivan muutama merkintä
– Pitkiä pätkiä ilman mitään puhetta kirjoittamisesta tai luovuudesta
– Aino Kallaksen kirjailijanura ei pääse kunnolla käyntiin vielä tässä päiväkirjan osassa
– Henkilökohtaisesti en välitä Jumalasta puhumisesta
”Oh kunpa olisinkin terve! En osaa edes kuvitellakaan, millaista olisi, vähän vain aavistan. Jaksaisi kirjoittaa, niin paljon kuin ikinä tahtoisi, saisi antaa muodon niille lukemattomille aiheille, jotka pyrkivät esiin. Ja ennenkaikkea saisi rauhassa nukkua, nukkua joka yö itsensä virkeäksi ja reippaaksi, nukkua pois pahan mielen ja ikävät ajatukset! Niin onnellisia, jotka sen voivat! Ja voi niillä, joilta unen lahja on kielletty. Pahimmalle viholliselleni en soisi unettomuuden kärsimyksiä.” -11.2.1899
Kenelle suosittelen Aino Kallaksen päiväkirjaa?
Kirjailijoiden päiväkirjat ovat vähän sellainen kirjallisuuden laji, josta joko tykkää tai ei. Jos et ole koskaan lukenut kirjailijoiden päiväkirjoja, mutta olet kirjoittaja tai muuten kirjallisuuden ystävä, Aino Kallaksen päiväkirjat ovat hyvä paikka aloittaa. Eli suosittelen Kallaksen päiväkirjojen lukemista kaikille, jotka pitävät kirjailijoiden päiväkirjoista tai eivät ole koskaan kokeilleet kirjailijan päiväkirjojen lukemista. Kannattaa kokeilla rohkeasti! Olen tunnetusti suuri historiallisen kirjallisuuden vihaaja, mutta olen silti jäänyt koukkuun päiväkirjoihin.
En kuitenkaan suosittele aloittamaan päiväkirjakoukutusta Aino Kallaksella, jos seuraavan listan asiat häiritsevät. Eli ÄLÄ lue Aino Kallaksen päiväkirjaa, jos:
- vihaat Jumalasta puhumistat (tätä ilmenee merkinnöissä aina toisinaan)
- pikarakkaus, painostus & suuri ikäero eivät ole mieleesi romansseissa
- haluat pelkästään puhetta kirjoittamisesta, et nuoren naisen suuria tunteita tai kotiäidin tarinoita lapsista
- et halua lukea kuutta kirjallista päiväkirjamerkintöjä
Lue nämä, jos pidit Kallaksen päiväkirjoista…
Kallaksen runot
Voin suositella Kallaksen runojen lukemista! Hänellä on monia runoja, jotka puhuttelevat ainakin minua vielä nykyaikanani. Ainoana huomautuksena, että joukosta löytyy jonkun verran myös uskonnollisuutta, Jumalan puhuttelua, ym.
Aino Kallaksen Sudenmorsian
Luin Aino Kallaksen Sudenmorsiammen hiljattain ja se on mielenkiintoinen nopea lukukokemus. Joidenkin mukaan se on Aino Kallaksen Ihmissusiromantiikka-kirja, mutta ei kannatta odottaa mitään suurta romanssia. Sen sijaan suosittelen lukemaan kirjan, jos haluaa lukea suomalaisen tarinan ihmissusista 1900-luvun alkupuolelta. Sudenmorsian nousee aina välillä esiin suomalaisella kirjallisuuden kentällä ja se on aiheiltaan edelleen relevantti.
Virginia Woolfin päiväkirjat
Virginia Woolf ja Aino Kallas elivät samoihin aikoihin ja heidän päiväkirjojaan onkin mielenkiintoista lukea rinnakkain. Kummissakin päiväkirjoissa käsitellään kirjoittavan ja kultturellin naisen kasvua nuoresta kirjailijattaresta kohti paljon julkaissutta kirjailijaa.