Tekoäly on viimeaikoina ollut suuressa suosiossa niin negatiivisesti kuin positiivisestikin. Tekoäly kirjoittajille on tärkeä puheenaihe, koska parhaimmillaan se toimii avustajana kirjoitusprosessissa ja pahimmillaan se voi aiheuttaa suurtakin harmia kirjoittajalle niin eettisesti, laillisesti kuin arkisena ongelmana ja ärsytyksen kohteena. Itseasiassa tekoälyn perusteet on tärkeää tietää omasta alasta ja kiinnostuksen kohteista riippumatta. Tämä sivu onkin eräänlainen tekoälyopas, josta löytyy minusta tärkeää tietoa aiheesta.
Linkitän sivulle tekemiäni blogipostauksia liittyen tekoälyyn monista eri näkökulmista. Keskiössä pysyy kuitenkin luovat alat ja erityisesti kirjoittaminen. Olen puuhaillut nyt noin kolme vuotta tekoälyn parissa koulun ja oman kiinnostuksen kautta eli juttuideoita löytyy varmana monesta eri näkökulmasta. Jos joku asia erityisesti kiinnostaa, vastaan mielelläni parhaani mukaan. Kannattaa kuitenkin huomioida, että osassa juttuja olen hiukan yksinkertaistanut teknistä puolta ja toimintaa, että se olisi kaikille ymmärrettävää.
Mitä on tekoäly? (TULOSSA)
Tekoäly kirjoittajille: aloittelijat
Suosittelen aloittamaan tekoälyn turvallisuuteen ja eettisiin kysymyksiin tutustumisesta seuraavan jutun kautta. Tekoäly kirjoittajille on hyödyllinen työkalu, mutta valitettavasti sen käyttöön sisältyy jonkin verran riskejä ja haittoja. Eikä tekoälyn käyttäminen kaikissa tilanteissa ole eettistä. Suosittelen myös aina tutustumaan tekoälyn sen hetkiseen lainsäädäntöön, joka on jatkuvassa muutoksessa.
Tekoälyn etiikka kirjoittajille
Kun etiikka ja turvallisuus ovat tulleet tutuiksi, suosittelen menemään kunnolla tekoälyn syvään päähän. Eli ala rohkeasti kokeilla erilaisia työkaluja. Kokeillessa oppii ja tekoäly kirjoittajelle tai tekoäly luoville aloille onkin hyödyllinen työkalu aina uniikilla tavalla. Vain sinä voit päättää, miten tekoäly sopii omaan luovaan prosessiisi.
Parhaat tekoälytyökalut kirjoittajalle (päivitetty: 1.10.2024)
Jos tekoäly alkaa kiinnostaa enemmän, suosittelen jatkamaan erilaisiin tekoälyn kategorioihin tutustumiseen. Tekoäly on laaja genre erilaisia työkaluja ja tekniikoita. Kun erilaiset tekoälyt ja niiden perustoiminnan (tässä kohtaa yksinkertaistaen ja ei syvällisesti tai yltiöteknisesti) tuntee, on niiden käyttökin helpompaa. Saatat huomata, että tekoäly kirjoittajalle onkin usein vain koneoppimista, joka on tekoälyn alalaji.
Tekoälyn perusteet ja alalajit yksinkertaisesti (TULOSSA)
Miten tekoäly toimii? (yksinkertaisesti selitettynä)
(TULOSSA)
Tekoäly kirjoittajille: edistyneet
Jos tekoäly kirjoittajille tai osana kirjoitusprosessia on jo ihan tuttu juttu tai olet lukenut kaikki yllämainitut blogitekstini, tähän osioon kerään blogijuttuja edistyneemmistä tavoista käyttää tekoälyä. Joissain kohdissa saatetaan mennä hiukan teknisemmälle puolelle, mutta pyrin selittämään asiat yksinkertaisesti ja aina voi kysyä lisätietoa.
Tarkoituksenani olisi kirjoittaa syvempiä juttuja tekoälyn käytöstä osana kirjoitusprosessia tai muita luovia prosesseja. Jos olet kirjoittaja ja jokin asia tekoälyssä erityisesti kiinnostaa, niin otan mielellään vastaan juttuehdotuksia ihan kaikilla osaamistasoilla! Jos juttupyyntöjä ei tule, aloitan kirjoittelemalla juttuja perusteista ja alan myöhemmin lisäämään juttuja tälle edistyneiden listalle. 🙂
Ennen kuin saan tähän lisättyä juttuja tekoälystä, suosittelen esimerkiksi tutustumaan Ylen tekoälystä julkaisemiin juttuihin.

Oppaita tekoälytyökalujen käyttöön
Ei vielä oppaita, saa toivoa. 🙂
Tekoäly pelikehityksessä
Tekoäly on ollut jo iät ja ajat tärkeä osa pelejä. Tekoäly kirjoittajille kirjoittamisen kaikilla aloilla on minun juttuni, eli myös peleissä! Tietenkin yleensä pelien tekoäly ei jää pelikirjoittajan harteille, mutta siihen on silti hyvä tutustua. Peleihin on helpompaa kirjoittaa, kun tietää enemmän pelien toiminnasta niiden kaikilla eri osa-alueilla mukaan lukien tekoäly.