Mikä on hahmosi (testi)arkkityyppi? – Hahmonluonti testeillä

Itselleni yksi parhaista tavoista tutustua omiin hahmoihin ei ole vain hahmonluonti kirjoitustehtävät vaan itseasiassa erilaisten testien tekeminen hahmon näkökulmasta. Internet-aika on myös testien kulta-aikaa, koska netti on täynnä erilaisia testejä vakavista psykologisista testeistä viihteellisiin hauskoihin testeihin. Hahmonluonti testeillä on hauskaa, mutta samalla yllättävän hyödyllistä. Tekemällä testin tulet pohtineeksi, kuinka hahmosi reagoisi tietyissä tilanteissa ja millainen hän on henkilönä. Jokainen tehty testi tutustuttaa sinua hiukan enemmän omaan hahmoosi.

Lisää erilaisia kirjoitustehtäviä löydät täältä!

Miksi hahmonluonti testeillä helpottaa kirjoittajan työtä?

Hahmonluonti testeillä on hauskaa ja viihdyttävää. Kuka nyt ei haluaisi tietää, kenen julkkiksen kanssa oma päähenkilö sopisi parhaiten yhteen tai mitä jälkiruokaa oma hahmo muistuttaa? En silti suosittele testien tekemistä vain viihdykkeenä vaan itseasiassa testien tekemiselle on monia ihan käytännön syitä kirjoittajan näkökulmasta. Testit tuovat eräänlaista konkretiaa suunnitteluprosessiin. Samoja hyötyjä voi hakea tietenkin myös muilla suunnittelutavoilla ja ihan vain pohtimalla hahmoja tai listaamalla heidän ominaisuuksiaan, mutta omasta näkökulmastani testit tekevät prosessista viihdyttävämpää, nopeampaa ja hauskempaa.

Netti on täynnä listoja kysymyksistä, joihin vastaamalla voi pohtia omia hahmojaan. Toisinaan näistä listoista ei silti löydy juuri sinun tarinaasi ja hahmoillesi täydellisiä kysymyksiä. Testit voi nähdä listana tämän tapaisia kysymyksiä, mutta niitä vain löytyy paljon laajemmista sekä tarkemmista genreistä ja aiheista kuin pelkästään hahmonluontiin luodut kysymykset. Älä siis vain vastaile testiin netissä vaan voit testiä tehdessäsi kirjoittaa ylös vastauksen kaikkiin relevanteilta tuntuviin kysymyksiin. Parhaan hyödyn saa, jos kirjoitat jokaiseen kysymykseen liittyen muutaman kappaleen pituisen tekstin.

Pidä hahmon käytös yhdenmukaisena

Testeistä on myös se hyöty, että ne antavat sinulle lopussa yhteenvedon vastaustesi pohjalta. Konkretia tukee kirjoittajan mielikuvitusta. Kun kirjoitat tarinaasi ja alat pohtia, kuinka hahmoni toimisi tässä tilanteessa, voit palata aina tekemiesi testien tuloksiin. Usein ne antavat sinulle suoraan vastauksen siihen, millä tavalla hahmosi käyttäytyy.

Esimerkiksi ilman hahmonluontia testeillä saatat tietää hahmosi olevan introvertti, mutta käytännössä tekstiä kirjoittaessa tämä jättää aika kylmäksi ja yksipuoliseksi hahmosi reagoinnin erilaisiin tapahtumiin. Jos olet sen sijaan tehnyt Millainen introvertti olen? -testin, voit palata sen tulokseen ja saada kuvauksen, jota noudattaen hahmosi reagoi tarinan tapahtumiin uniikimmalla hänelle sopivalla tavalla. Kun palaat samaan testitulokseen säännöllisesti, hahmosi reagointi ja luonne pysyy suoraviivaisen yhtenäisenä koko tarinasi ajan.

Testejä voi käyttää siis myös editoinnnin tukena tarkistamaan hahmojen omalle hahmotyypilleen luontaisen käytöksen. Käy läpi kaikki tietyn hahmon tavat reagoida tarinan tapahtumiin ja varmista niiden olevan yhtenäisiä tekemiesi testien tulosten kanssa.

Hahmonluonti testeillä löytää arkkityypin

Testien tulokset ovat usein jonkin asteisia arkkityyppejä. Tosin tietenkin testin tulos voi kertoa vain hahmosi lempijäätelömaun, mutta toisaalta myös jäätölömaku voi kertoa syvemmällä tasolla jotakin hahmostasi arkkityypin tapaan. En mene nyt sen syvempää arkkityyppeihin, koska aihe on kaikessa yksinkertaisuudessaan hiukan monimutkainen. Lyhyesti sanottuna arkkityyppi on malli, jonka ympärille hahmosi on kehitetty. Sitä voisi verrata ihmistyyppiin tai stereotypioihin. Arkkityyppejä voisivat olla tarinoista tutut hahmoroolit, kuten sankari (Star Warsin Luke Skywalker) ja pahis (Star Warsin Darth Vader), mutta myös tosielämässä käytettyjä jaotteluita, kuten horoskoopit ja viime vuosina suosiossa olleet Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -kirjan neljä värityyppiä.

Tunnista liian samankaltaiset hahmot testituloksista

Testien hyvänä puolena on myös se, että huomaat liiat samankaltaisuudet tarinasi hahmoissa. Kun teet saman testin kaikille hahmoillesi, huomaat heti, ketkä hahmot ovat samanlaisia keskenään. Periaatteessa sama testitulos ei haittaa, mutta siihen kannattaa aina kiinnittää huomiota. Pohdi, kuinka teet näistä samankaltaisista hahmoista selkeästi erilaiset ja erottuvat lukijallesi. Jos kaikki hahmosi alkavat saada samoja vastauksia useista testeistä, olet todellisen ongelman edessä. Kaksi samantapaista hahmoa on ihan ok, kolme jo hiukan epäilyttävää ja neljä alkaa olla jo hälyttävää.

Mahdollisia ratkaisuja, jos hahmonluonti testeillä johtaa siihen, että huomaat hahmojesi olevan liian samankaltaisia:

  • Yhdistä kaksi hahmoa yhdeksi hahmoksi.
  • Muuta juonta niin, että voit poistaa toisen hahmon kokonaan.
  • Muuta toisen hahmon luonnetta niin paljon, että he ovat selkeästi erilliset hahmot.
  • Jätä hahmoille samanlaiset luonteet, mutta muuta heidän roolejaan tarinassa niin, että heidän luonteensa näkyvät erilaisessa valossa. Esimerkiksi toinen kasvanut hyvisten puolella, toinen pahisten puolella. Tuo tarinassa esiin, kuinka tämä vaikuttaa heihin.
  • Pidä hahmot muuten samanlaisina, mutta anna heille yksi täysin päinvastainen uskomus/muu ero. Nosta tämä ero tärkeään asemaan tarinassa. Esimerkiksi sankari ja antisankari voivat olla pohjimmiltaan hyvin samanlaisia hahmotyyppejä, mutta heidän uskomuksensa siitä, mikä on hyvää ja sallittua on saman janan eri ääripäissä.

Mitä olisi YA-fantasia ilman arkkityyppijakoa?

Testeistä voi olla hyötyä myös maailmanrakennuksessa hahmojesi luonteiden kautta. Erityisesti monet nuorten aikuisten fantasiasarjat hyödyntävät hahmojen jakamista selkeisiin ryhmiin, joihin sitten lukijatkin voivat itsensä asettaa joko tuntemuksen tai testin tekemisen kautta. Tunnettuja jaotteluita ovat esimerkiksi Tylypahkan tuvat, Veronica Rothin Divergent/Outolintu-sarjan osastot ja Suzanne Collinsin Nälkäpelin vyöhykkeet. Tosimaailman esimerkkinä taas voitaisiin mainita poliittiset puolueet, eri urheilujoukkueiden kannattajat tai tietyn maan kansalaisuus. Tekemällä testejä eri hahmojesi näkökulmasta voit alkaa hahmotella, millaisia jaotteluita oman tarinasi maailmassa olisi.

Aina maailman jaottelujen ei tarvitse olla yhtä selkeitä kuin yllä mainitut. Jaotteluita ei välttämättä tarvitse suoraa mainita tarinassa vaan lukija ymmärtää ne alitajuisesti. Esimerkki tästä olisi teinielokuvien kaveriporukat. Monissa tarinoissa nämä voidaan mainita suoraan. Mean Girls -elokuvissa koulun ruokala jakautuu klikkeihin eli kaveriporukoihin, jotka luetellaan suoraa elokuvassa. Samat jaottelut löytyvät enemmän tai vähemmän selkeinä monista teinielokuvista ilman, että niiden olemassa oloa tarvitsee katsojalle suoraa sanoa. Koulussa pitää olla urheilijat, nörtit, jne. ja näiden rajojen ylittäminen on suuri rikos.

Samalla tapaa omassa tarinassa hahmot voi jakaa erilaisiin ryhmiin. Hahmonluonti testeillä auttaa määrittämään, ketkä hahmot voisivat sopia samaan ryhmään ja miksi. Ja toisaalta testien avulla voi myös pohtia, mitä nämä ryhmät voisivat tarkalleen olla. Vain mielikuvitus on rajana!

Millaisia testejä hahmonluontiin voi käyttää?

Helppo vastaus olisi, että ihan mitä vain. Periaatteessa kaikki testit kertovat sinulle jotakin hahmostasi. Parhaita ovat tietenkin testit, joissa on mahdollisimman paljon kysymyksiä ja lopputuloksena laajasti vastauksen perusteella tekijää selittävä kuvaus. Riippuen testistä sen lopputulos on voitu määrittää joko tutkimustiedon ja teorian pohjalta, muiden testin tekijöiden vastausten pohjalta tai vain testin suunnittelijan mututuntumalla. Alla on lueteltu erilaisia testejä, joilla hahmonluonti testeillä onnistuu.

Hahmonluonti vakavilla testeillä

Persoonallisuustestit: Persoonallisuustestit ovat ehkä testityypeistä selkein hahmonluonnissa käytettäväksi. Niissä tekijä vastaa joukkoon kysymyksiä, joiden lopputuloksena hän saa omaa persoonallisuuttaan kuvaavan profiilin. Persoonallisuustestejä löytyy laajasti tutkimustietoon pohjaavista testeistä mututuntumalla tehtyihin ja muiden vastauksiin perustuviin testeihin. Persoonallisuustesteissä myös kysymykset itsessään toimivat hyvänä pohdinnan lähtökohtana hahmon luonnille, koska usein niissä kysytään, kuinka testintekijä toimisi erilaisissa tilanteissa tai mikä vaihtoehto kuvastaa testintekijää parhaiten. Hyvä esimerkki persoonallisuustesteistä on MBTI-testi.

Psykologiset ja lääketieteelliset testit: Lääketieteenalalla potilaita testataan monenlaisilla testilomakkeilla. Esimerkiksi mielenterveyspotilaat joutuvat täyttämään tusinoittain kyselyitä, joilla määritetään monia eri puolia heidän psyykkeestään peloista itsetuhoisuuteen. Ja toisaalta lomaketesteillä voidaan myös määrittää, onko ihmisellä jokin tietty sairaus tai muu vaiva. Aidosti lääketieteessä ja mielenterveysalalla käytettäviä testejä löytyy internetistä. Näitä kannattaa käyttää, jos ajattelit kirjoittaa tietystä sairaudesta kärsivän hahmon. Kysely antaa sinulle ideaa siitä, mihin asioihin kiinnittää huomiota hahmonluonnissa.

Hahmonluonti testeillä viihdetestien kautta

Horoskoopit ja vastaavat testit: On olemassa myös sellaisia jaotteluita, jotka pakotetaan meihin ja siksi niitä ei testata. Horoskoopit ovat tästä paras esimerkki. Horoskooppi määrittyy syntymäpäiväsi mukaan. Sen sanotaan kuvaavan luonnettasi ja elämääsi, mutta et millään tapaa voi vaikuttaa siihen. On kuitenkin olemassa valtava määrä testejä, jotka kertovat, mitä horoskooppia muistutat eniten. Nämä ovat käytännöllisiä, jos haluat esimerkiksi päättää hahmosi horoskoopin ja syntymäajan hänen luonteensa mukaan tutustumatta sen syvempää horoskooppien maailmaan.

Viihdetestit: Viihdetestit ovat yleensä mututuntumaan tai muiden vastauksiin perustuvia testejä. Ne voivat käsitellä aivan mitä tahansa aihetta maan ja taivaan välillä. Esimerkiksi: Ketä julkkista muistutat? Mitä jälkiruokaa sinun kannattaisi testata? Mikä kesäruoka olet? Milloin tapaat sielunkumppanisi? Yleensä viihdetestit ovat lyhyitä ja nopeita tehdä eivätkä niiden vastaukset ole pitkiä tai syväluotaavia. Niistä on kuitenkin helppoa aloittaa omaan hahmoon tutustuminen, koska testejä voi tehdä kymmeniä nopeasti peräkanaa. Niiden vastaukset ovat yleensä tiiviin konkreettisia, josta on apua hahmojen luokitteluun. Voit esimerkiksi etsiä viihdetesteillä esikuvia omille hahmoillesi tai heitä kuvastavia asioita.

Aikakausilehtien testit ja testikirjat: Kaikki testit eivät ole internetissä. Aikoinaan testejä tehtiin aikakausilehtien sivuilla, jolloin testistä sai joko pisteitä eri vastausten mukaan tai se näytti hiukan labyrinttimaiselta ajatuskartalta, jossa liikuttiin tiettyyn suuntaan tehtyjen valintojen mukaan. Suomeksi on myös julkaistu paljon testikirjoja (erityisesti nuorille), jotka ovat täynnä näitä samanlaisia aikakausilehdistä tuttuja testejä.

Hahmonluonti testeillä -tehtäviä

Seuraavaksi esittelen neljä erilaista tapaa tutustua omiin hahmoihin testien kautta. Voit tietenkin tehdä testin ja omana viihteenäsi katsoa, mikä tulos hahmollesi tulisi, mutta tavotteellinen hahmonluonti testeillä ei tarkoita vain testin tekoa vaan vaatii hiukan pohdintaa ja tarkkuutta. Voit joko tehdä testin ulkopuolisena kirjoittajana, hahmosi näkökulmasta tai sitten pyrkien kohti tiettyä vastausta. Lisäksi voit testin avulla määrittää hahmosi muutoksen tarinan aikana.

Tee testejä ajatellen hahmoasi

Tämä tehtävä on yksinkertaisin ja luultavasti tapahtuu automaattisesti, kun alat hahmonluonnin testeillä. Eli avaat vain testin ja vastaat kysymyksiin pohtien hahmoasi. Tärkeää on, että keskityt hahmosi todelliseen luonteeseen ja tekoihin. Vastaat testiin kaikkitietävänä kertojana. Älä siis vastaa niin kuin hahmosi vastaisi vaan niin kuin asiat todella ovat. Hahmosi voi ajatella olevansa huono ihminen, kun todellisuudessa hän on erittäin kiltti ja hyväsydäminen. Tässä tehtävässä vastaisit testiin hahmon olevan kiltti ja hyväsydäminen.

  1. Avaa haluamasi testi.
  2. Vastaa kysymyksiisi pohtimalla hahmoasi ja mikä vastaus sopisi häneen parhaiten. Olet kaikki tietävä kertoja eli vastaa todenmukaisesti, ei hahmosi uskomalla tavalla.
  3. Saat vastauksena kuvauksen, joka kuvastaa hahmosi todellista luonnetta, hänen sisintään.

Hahmonluonti testeillä hahmosi roolissa

Tämä tehtävä eroaa hiukan yllä mainitusta. Avaa haluamasi testi (katso vinkkejä alta) ja mene hahmosi rooliin. Sinä olet hän. Vastaat testiin hänenä. Aloita testi ja pohdi jokaisen kysymyksen kohdalla, kuinka hahmosi vastaisi. Antamiesi vastausten ei tarvitse olla totta. Jos hahmosi uskoo olevansa huono ihminen, kun todella hän on kiltti ja hyväsydäminen, vastaisit tässä tehtävässä hahmon olevan huono ihminen. Tietynlainen hahmo saattaisi myös tietoisesti valehdella testiä tehdessään.

  1. Avaa haluamasi testi.
  2. Vastaa kysymyksiin hahmonasi eli niin kuin hän vastaisi (voit valehdella, kertoa totuuden, mitä vain hahmollesi sopivaa).
  3. Testin tulos on tulos, jonka hahmosi saisi tehdessään testin. Pohdi, miten hahmosi reagoisi testitulokseen.

Jos hahmon rooliin siirtyminen tuntuu vaikealta, suosittelen tekemään enemmän hahmon näkökulmasta tehtäviä kirjoitustehtäviä. Näiden ei tarvitse välttämättä olla siihen tarkoitukseen tehtyjä tehtäviä vaan voit esimerkiksi tehdä pohtivia kirjoitustehtäviä hahmosi näkökulmasta itsesi sijaan.

Tee testejä lopputulos mielessäsi

Usein tarinankertojalla on mielessään jo joku arkkityyppi tai esikuva omalle hahmolleen. Silloin testejä ei tarvitse käyttää asian löytämiseen vaan kyseiseen lopputulokseen pääseminen on tärkeämpää. Kyselyiden vastausvaihtoehdot kertovat aivan yhtä paljon elleivät jopa enemmän hahmoistasi kuin pelkkä kyselyn lopputulos. Eli etsi testi, jonka yksi mahdollinen lopputulos on hahmosi arkkityyppi ja tee testi niin monesti, että lopulta päädyt haluamaasi lopputulokseen.

  1. Pohdi, mikä on hahmosi arkkityyppi tai kuka/mikä hänen esikuvansa on. Etsi testi, jonka yksi vastausvaihtoehto on tämä arkkityyppi tai esikuva.
  2. Tee testi vastaten siihen, kuin uskoisit hahmosi vastaavan. Seuraa tekemiäsi vastauksia jollakin tapaa. Esim. kuvakaappaukset jokaisesta vastauksesta tai näytön äänittäminen testin tekemisen aikana.
  3. Saitko vastaukseksi alussa päättämäsi arkkityypin/esikuvan? Jos sait, mene kohtaan 5. Jos et saanut, toista kohtaa 4, kunnes saat haluamasi lopputuloksen.
  4. Tee testi uudelleen, mutta vaihda vastauksiasi hiukan. Vastauksien tulisi silti tuntua siltä, että ne kuvastavat hahmollesi mahdollista käytöstä. Pohdi, mitä vastausta sinun tulisi vaihtaa, että hahmosi muistuttaisi enemmän haluamaasi lopputulosta.
  5. Tarkastele vastauksia, joiden kautta päädyit oikeaan lopputulokseen. Nämä kertovat hahmostasi sekä hänen käytöksestään. Voit käyttää jokaista testin kysymystä kirjoitustehtävänä, jossa sinun tulee kirjoittaa kohtaus, jossa hahmosi käyttäytyy kyseisen kysymyksen vastauksen mukaisesti.

Huom! Parhaiten tehtävä onnistuu lyhyillä testeillä, koska saatat joutua tekemään testin jopa kymmeniä kertoja löytääksesi oikean reitin.

Testi kuvaamassa hahmon kehitystä

Hyvin kirjoitetut hahmot muuttuvat tarinan aikana. Tätä voi konkretisoida itselleen tekemällä testejä kahdesti tai useammin. Koska hahmo muuttuu tarinassasi, myös hänen vastauksensa testeihin muuttuvat. Kun teet testin kahdesti hahmollesi hänen tarinan alun ja lopun vastaustensa mukaan, konkretisoituu sinulle idea siitä, kuinka hahmosi todella muuttuu tarinan aikana eli kuinka juonen tapahtumat vaikuttavat häneen.

  1. Valitse testi, joka kuvastaa tarinallesi tärkeää teemaa/aihetta.
  2. Tee testi niin, että ajattelet hahmoasi tarinan alussa. Voit vastata testiin joko kaikkitietävänä kertojana tai hahmosi näkökulmasta.
  3. Tee testi nyt uudestaan, mutta ajattele hahmoasi tarinan lopussa. Pohdi erityisesti, kuinka hän on muuttunut ja mihin kysymyksiin sinun täytyy nyt vastata eri tavalla.
  4. Saat vastaukseksi kuvaukset, jotka kuvastavat hahmoasi tarinan alussa ja lopussa. Jos saadut vastaukset eroavat toisistaan, olet onnistunut tekemään kehittyvän hahmon. Jos vastaukset eivät eroa, kokeile uudelleen joko samaa tai eri testiä.

Jos suunnitelmissasi on kirjoittaa erittäin pitkä tai monivaiheinen tarina, kuten kirjasarja, voit tehdä testin esimerkiksi kuvastamaan jokaisen kirjan alkua/loppua tai jokaisen suuren hahmoon vaikuttaneen juonenkäänteen jälkeen.

Hahmonluonti testeillä netissä

Alla on listattuna erilaisia netistä löytyviä testejä ja testisivustoja, joista voi olla hyötyä, jos tavoitteena on hahmonluonti testeillä. Mukana on sekä suomenkielisiä että englanninkielisiä testejä.

  • MBTI – Yksi parhaiten tunnetuista laajoista persoonallisuustesteistä, joka antaa yhden persoonallisuustyypin 16 vaihtoehdosta.
  • Which character? (openpsychometrics) – Testi, joka antaa listan hahmoista (sisältää monia eri TV-sarjoja ym.), joita lähimpänä persoonallisuutesi on.
  • Horoskooppitesti (openpsychometrics) – Testi määrittää kysymysten vastausten perusteella mitä horoskooppia muistutat eniten.
  • Enneagrammi (openpsychometrics) – Enneagrammi oli kasarilla ja ysärillä suosittu persoonallisuustesti, jossa on yhdeksän eri tyyppiä.
  • BuzzFeed-testit – BuzzFeedillä on loputon määrä testejä Mikä hahmo olet? -testeistä Milloin tapaat sielunkumppanisi lempijäätelösi perusteella? -testeihin.
  • WikiHow-testit – Paljon käytännöllisiä testejä (Olenko hauska? Olenko kaljuuntumassa?) ja hauskoja/kirjoittajalle sopivia testejä (Mikä on henkinen ikäni? Millainen kumppani sopii minulle?). Lisäksi jonkin verran nimigeneraattoreita.
  • Kodin kuvalehden testit – Kodin kuvalehden sivuilta löytyy hauskoja testejä, kuten Mikä kesäbiisi kuvastaa sinua? tai Millainen mökkilomailija olet? Huonona puolena on, että testejä pitää vähän selailla, että löytyy käyttökelpoisia äänestysten ym. joukosta.
  • Nuortennetin testit – Sivullinen kaikennäköisiä testejä, kuten Millainen ystävä olet? ja Millainen auttaja olet?
  • Testimato – Paljon lyhyitä viihdetestejä suomeksi.
  • National Geographicin lasten testit – Hauskoja ”persoonallisuustestejä”, kuten Mikä pingviinilaji olet? tai Ketä historiallista henkilöä muistutat?
  • Koululaisen testit – Nuorille suunnattuja hauskoja testejä, kuten Millaisen ystävän tarvitset? tai Millainen on lumiluonteesi?
  • Akinator – Vastaa kysymyksiin ja Akinator kertoo sinulle, mitä hahmoa olet ajatellut. Koska luotava hahmo ei löydy Akinatorin tietokannasta, on vastaus lähimpänä tekemääsi hahmoa oleva hahmo.
Hannah Montana -testikirja kirjahyllyssä sekä vieressä muita kirjoja, jotka mainittu artikkelissa hahmonluonti testeillä

Testikirjoja hahmonluonnin avuksi

Testejä kannattaa lähteä metsästämään myös kirjastosta, koska Suomessa on julkaistu vaikka millä mitalla erilaisia testikirjoja. Suosittelen kysymään kirjastonhoitajalta tai selailemaan kirjaston nettisivuja, koska esimerkiksi monet alla mainituista testikirjoista löytyi vain varastosta. Huomiona, että en ole lukenut itse näistä kaikkia, joten en takaa laatua.

  • Witch: Kultainen testikirja – Minä ja muut
  • Witch: Maagiset testit
  • Sisters Clubin omat testit
  • Hello Kitty: Hello Kittyn kirja sinulle
  • Jasmine Jones: Lizzie McGuire – Testejä, testejä, testejä!
  • Kuka olet? (Hannah Montana)
  • Leanne Warrick: Kivaa yhdessä – Paljastavia testejä, mystistä magiaa, kivoja reseptejä ja käsitöitä
  • Per Bengtsson: Ihan paras testikirja
  • Christopher Evans: Testaa itsesi
  • Haulwen Nicholas: Tunne itsesi! 25 tapaa selvittää, millainen tyyppi todella olet

Oletko sä koskaan kokeillut testien tekemistä apuna, kun luot hahmoja tarinoihisi? Jos hahmonluonti testeillä ei ole sun juttusi, millaisia muita tapoja tykkäät käyttää hahmojen luonnin apuna?

2 ajatusta aiheesta “Mikä on hahmosi (testi)arkkityyppi? – Hahmonluonti testeillä”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top