Sanataidetehtävä runon säkeillä
Rakastan runojen käyttämistä kirjoittamisen inspiroijana ja siksi tänään sanataidetehtävässä hyödynnetään runoa ja ajatuksen virtaa. Tarvitset tähän tehtävään runokirjan tai vaihtoehtoisesti […]
Jos sinulla on hakusessa kirjoittamiseen keskittyvä blogi, olet oikeassa paikassa! Tältä sivulta löydät kaikki Sana Kynittävänä -blogin artikkelit. Kirjoitusblogi keskittyy kirjoittamiseen monelta eri kannalta ja monessa eri genressä. Pääosassa on kuitenkin luova kirjoittaminen.
Minä (eli tämän kirjoitusblogin luovakirjoittaja) olen kirjoittaja, jonka on vaikeaa keskittyä vain yhteen kirjoittamisen muotoon. Rakastan uuden tutkimista ja siksi tässä blogissa ei keskitytä mihinkään yhteen kirjoittamisen muotoon. Olen käynyt Oriveden opiston / Ahlmanin kirjoittajalinjan ja suorittanut sanataideohjaajaopinnot. Tällä hetkellä opiskelen vikaa vuotta ammattikorkeakoulussa pelien tekoa ja tekoälyä. Nämä kaikki aiheet näkyvät kirjoitusblogissa!
Jaan kanssasi parhaat kirjoitusvinkit, joita tiedän. Käsittelen kirjoittamista niin tekniseltä kannalta kuin tunnepuolellakin. Minusta kirjoitusblogi on ennen kaikkea vertaistukea kirjoittajille. Kielioppiasioista minulta ei kuitenkaan kannata kysyä! Pilkut ja enkustuminen ovat paheeni.
Kirjoitusoppaat ovat yksi tärkeä osa tätä blogia. Minä rakastan oppaita ja läheiseni vitsailevatkin usein, että kerään hiljalleen Suomen suurinta kirjoitusoppaiden kokoelmaa. Eli tavallaan tämä blogi on myös kirjablogi. Löydät kirja-arvostelut sivulta kaikki arvostelemani kirjoitusoppaat sekä muut parhaat kirjat kirjoittajalle.
Koska opiskelen insinööriksi, pelikirjoittaminen on yksi tärkeä aihe tässä blogissa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että pidän itse lähinnä tarinapohjaisista ”cozy”-peleistä eli myös pelikäsikirjoittaminen keskittyy lähinnä tähän kategoriaan. Tosin vinkkejä voi varmana soveltaa kaikkeen.
Tekoäly kirjoittajalle on ollut suurena puheenaiheena viime aikoina. Eli löydät myös juttuja siihen liittyen. Suuri osa opinnoistani on keskittynyt tekoälyyn ja olenkin todella kiinnostunut erityisesti kirjoittajien ja tekoälyn suhteesta teknologian ja etiikan kannalta.
Lisäksi tämä kirjoitusblogi on tavallaan päiväkirjani, johon lisään ajatuksia ja oppimaani. Toisinaan saatan julkaista pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjamaailmasta.
Voit seurata minua myös instagramissa. Lisäksi olen osa Sivukujalla-kirjakerhoa, jolla on myös toisinaan päivittyvä kirjablogi.
Rakastan runojen käyttämistä kirjoittamisen inspiroijana ja siksi tänään sanataidetehtävässä hyödynnetään runoa ja ajatuksen virtaa. Tarvitset tähän tehtävään runokirjan tai vaihtoehtoisesti […]
Tänään tehtäväsi kuulostaa helpolta, mutta voi todellisuudessa osoittautua joillekin kirjoittajille haastavaksi. Kirjoita niin huonosti kuin osaat! Kirjoita täyttä roskaa. Ihan
Tarinaa kirjoittaessa on yleensä hyvä vinkki jättää sen tapahtumien ja kohtausten väliin ilmaa. Kukaan ei halua lukea jatkuvaa kuvausta hahmojen
Tänään en esittele suoranaisesti uutta kirjoitustehtävää vaan sen sijaan kehotan aloittamaan oman kirjoitusjumin varalta kerättävän lääkekaapin joko todellisena tai kuvainnollisesti.
Moni kirjoittaja Suomessa tykkää lukea Natalie Goldbergin kirjoituttavia kirjoitusoppaita. Minä en ole poikkeus. Lempikirjani Golbergilta on Hyvä kaukainen ystävä: Kuinka
Päätin aloittaa vuoden 2025 kirjoitusjoulukalenterin hyvin perinteisellä rajoittavalla kirjoitustehtävällä. Syynä on se, että kyseinen rajoittava kirjoitustehtävä on helppo tapa testata
Itselleni yksi parhaista tavoista tutustua omiin hahmoihin ei ole vain hahmonluonti kirjoitustehtävät vaan itseasiassa erilaisten testien tekeminen hahmon näkökulmasta. Internet-aika
Peruskirjoitustehtäviä tarinanopille. Näillä tehtävillä voi inspiroida itseään kirjoittamaan tarinoita ja samalla opetella luovuuden vapautta sekä tarinanoppien käyttöä.
Satunopat, tarinanopat ja tarinankerrontanopat ovat hauska kirjoittamisen sekä luovuuden apuväline. Mitä ovat tarinanopat? Mistä tarinanopat voi hankkia? Ja miten tarinanoppia käytetään?
Jutussa esitellään Taija Tuomisen kirjoitusopas Minusta tulee kirjailija, joka antaa vinkkejä kirjailijaksi haluaville.