Mitä ovat tarinanopat?

Useita vuosia sitten olin reissulla Puolassa ja kävelin pienen lelukaupan ohitse. Olin jo kiitämässä eteenpäin, koska minulla ei ole lapsia eikä kellään tutuillani siihen aikaan ollut lapsia, mutta sitten ”storytelling dice” -mainos kiinnitti huomioni. Menin sisään ja ostin ensimmäiset tarinanopat, joista on vuosien varrella kasvanut valtava kokoelma. Mitä ovat tarinanopat? on siis lähes itsestään selvyys blogijuttuna, jonka halusin kirjoittaa. Tarinankerrontanopat ja satunopat ovat tiivis osa omaa kirjoittajuuttani ja suosittelen niitä aina mahdollisuuksien tullen myös muille.

Vaikka itse olen elänyt jo vuosia tarinanoppien maailmassa, yllätyn aina tajutessani niiden olevan monille tuntematon kirjoittamisen apuväline. Tai sitten moni laittaa ne vain lapsille sopivien kirjoitusharjoitusten kategoriaan. Tarinanoppien käyttäminen ei sovi kaikille, mutta suosittelen vähintäänkin testaamaan niitä. Satunopat harjoittavat inspiraation herättelyä tyhjästä ja tarinoiden keksimistä lennosta niin aikuisille kuin lapsillekin.

Mitä ovat tarinanopat?

Yksinkertaisesti selitettynä tarinanopat ovat kuvallisia noppia. Perinteisen nopan numerot on korvattu erilaisilla kuvilla. Kun heität noppaa, saat kuvan. Kuva voi olla oikeastaan aivan mitä tahansa. Yksinkertaisissa lapsille suunnatuissa satunopissa kuvat ovat todella geneerisiä: kukka, aurinko, kissa, auto. Aikuisille suunnatuissa nopissa taas kuvat voivat mennä todella pikkutarkoiksi tai abstrakteiksi.

Jos lapsilla nopan kuva on geneerinen kukka, aikuisilla nopassa voi olla tietty kukkalajike tai kukkiin liittyviä verbejä, kuten kastella kukkia tai poimia kukkia. Tarinankerrontanopat saatetaan myydä teemapaketeissa, joiden nopat käsittelevät kaikki samaa teemaa. Esimerkkeinä omasta hyllystä verbinopat ja halloween-nopat.

Miten satunoppia käytetään?

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa käyttää tarinanoppia. Jokaisen noppapaketin mukana tulee yleensä ohjeet, joissa kyseisten noppien valmistaja on tehnyt oman tarinankerrontapelin noppien käytöstä. Perinteisesti tarinanopat toimivat seuraavalla tapaa:

  1. Pelaaja heittää kaikkia paketin noppia.
  2. Pelaaja kertoo tarinan, jossa hänen tulee käyttää kaikki nopista saamiaan kuvia.

Eli esimerkkinä: Heität noppia ja saat kuvat kukka, aurinko, kissa ja auto. Keksit niitä käyttäen tarinan: ”Se oli kaikki auringon syytä. Olin juuri saanut ajokorttini ja olin saapumassa kotipihaan ylpeänä itsestäni. Aurinko paistoi kotitaloni takaa, joten näin naapurin kissan liian myöhään. Käänsin rattia hädissäni ja kissa luikki tiehensä olematta moksiskaan tilanteesta. En huomannut ennen kuin nousin autosta, että olin tuhonnut äidin uuden kukkapenkin. Parempi kukat kuin kissa tai niin ainakin yritin uskotella itselleni, kun vamhempani antoivat minulle kuukauden ajokiellon”

Vaikka peruskäyttö menee yllä löytyvällä tavalla, itse harvoin käytän noppia näin. Sen sijaan olen keksinyt lukuisia tapoja käyttää tarinanoppia kirjoitustehtävissä. Olen jakanut valikoiman niitä tehtäviä tällä tarinanoppa-kirjoitustehtäviä sivulla. Tarinanoppien käyttöä voi käyttää myös kaavanovellitehtävissä, jolloin yksi noppa voi tarkoittaa yhden novellin kappaleen tai lauseen teemaa.

Mistä tarinanopat voi ostaa?

Aloittaisin ihan googlaamalla tarinanopat, satunopat ja tarinankerrontanopat. Monet eri brändit valmistavat näitä noppia ja niitä myydäänkin useissa lelu-, peli- ja kirjakaupoissa. Käännökset noppien nimille ovat välillä outoja, joten mahdollisuuksien mukaan kannattaa kysellä vain peli- tai lelukaupassa, onko heidän valikoimassaan tarinanopat, satunopat tai muut kuvalliset nopat. Olen törmännyt myös nimityksiin juonikuutiot, juoninopat, tarinakuutiot ja kerrontanopat.

Kävin kartoittamassa noppien saamista tätä juttua varten ja löysin niitä valitettavan vähän. Tiger-myymälät ovat oma vakiopaikkani, koska heillä on ainakin vielä pysyvässä valikoimassa satunopat ja lisäksi vaihtuvasti erilaisia kuvanoppia juomapelinopista kauhunoppiin. Paikallisen suomalaiseni valikoimassa sen sijaan noppia ei ollut, eikä kuulemma niitä ennen ole edes kysytty. Ja lähipelikauppani mukaan suosituimmat tarinanopat eli Rory’s story cubes -nopat ovat tällä hetkellä erittäin hankalia saada. Eli summattuna tarinanoppien löytäminen on lähinnä tuurista ja ajankohdasta kiinni. Välillä niitä näkyy kaikkialla, välillä ei missään.

Kun tiedät, mitä ovat tarinanopat, suosittelen kokeilemaan esimerkiksi seuraavia noppia:

Tigerin satunopat & erikoisnopat

Tiger myy monet erilaiset tarinanopat pahvisissa värikkäissä pyöreissä paketeissa

Tigerin valikoimasta läytyvät satunopat (aiemmin punaisessa sylinterissä, nyt sinisessä). Pysyvässä valikoimassa (ainakin kirjoitushetkellä) ovat kivat yksinkertaiset satunopat lapsille tai kirjoittajalle. Niissä on jokaisessa nopassa eri teemaan kuuluvia yksinkertaisia kuvia, kuten eläimiä tai kasveja. Parasta näissä on edullinen hinta. Jos haluat vain testata tarinankerrontanoppia, suosittelen hankkimaan esimerkiksi nämä. Seuraa myös valikoimaa, koska aina toisinaan Tigerillä on ollut myynnissä erilaisia satunoppia tai perussatunopat ovat vaihtaneet tyyliään. Tosin vaikka pakkaus vaihtuisi tarkista ensin myös kuvien vaihtuneen!

Mun omasta valikoimasta löytyvät Tigerin perusnopat neljässä eri tyylissä sekä Halloween-tarinanopat.

Rory’s Story Cubes -tarinanopat

Rory's Story Cubes -tarinanopat myydään useissa erilaisissa paketeissa, joilla on kaikilla teema ja oma merkkiväri

Yksi ehkä suosituimmista tarinanoppa-merkeistä on Rory’s Story Cubes. Rory’s Story Cubes -tarinanopat ainakin itse olen Suomessa ostanut peli- ja lelukaupoista. Parasta tarinanopissa on, että niitä on useita erilaisia pakkauksia. Nopissa kuvataan paketin lupaamaa teemaa seikkailusta lääketieteeseen. Osa kuvista on abstraktin moniselitteisiä kun taas toiset todella pikkutarkkoja monimutkaisia kuvia.

Epicverse-tarinanopat

En itse omista vielä Epicversen tarinanoppia, mutta olen etsiskellyt niitä haaveillen. Kyseessä ovat hiukan uudemmat tarinankerrontanopat, joille toivon paljon onnea ja menestystä, koska idea hiukan erilaisista nopista on hauska. Nopat eroavat muista tarinanopista sillä, että perinteisen kuusi sivuisen nopan sijaan nopissa on 12 sivua eli 12 tarinakuvaa per noppa. Nopat on ilmeisesti suunniteltu Suomessa ja se näkyy esimerkiksi noppien kuvissa, joista yksi esittää suksia.

Imagidice-satunopat

Imagidice-satunopat tulevat metallisessa hauskassa paketissa, jonka ikkunasta nopat näkyvät

Imagidice-tarinanopat ovat aikalailla perinteiset satunopat, joissa on eri teemaisia kuvia eläimistä sijainteihin ja sääolosuhteisiin. Paketit voivat olla joko kuvassa näkyviä metallisia pakkauksia tai sitten saman värisiä pahvipakkauksia. Imagidice-paketin nopat ovat hyvät perusnopat tarinanoppia haettaessa. Ne eivät ole halvimmasta päästä eivätkä kuviltaan monipuolisimmat, mutta eivät huonoimmat tai kalleimmatkaan. Kuvat ovat selkeitä ja sopivat niin aikuisille kuin lapsille. Jos olet vasta saanut vastauksen kysymykseen, mitä ovat tarinanopat, Imagidicen tapaisilla yksinkertaisilla kuvilla on helpointa aloittaa.

Muut kuvanopat tarinanoppina

Spellwork dice -taikanopat ovat kuin tarinanopat, mutta niiden kuvissa noituusaiheita

Kaikki kuvalliset nopat eivät ole tarinanoppia. Itseltäni löytyy esimerkiksi yläpuolen kuvassa olevat maagiset nopat, joiden ideana on ilmeisesti ehdottaa sinulle, mitä maagista toimea tänään tekisit. Kirjoittajan käytössä mitkä vain kuvalliset nopat taipuvat tarinanoppien rooliin. Muita kuvallisia noppia, joita itse olen nähnyt ovat ainakin seksi- ja jooganopat, joista voisi olla hyötyä vaikkapa kuumia kohtauksia kirjoittaville romanssikirjailijoille. Lisäksi tiedän olemassa olevan myös tunnenopat, joissa esitetään erilaisia tunteita, ja kirjainnopat.

Numeronopat tarinanoppina

Suurelta osalta meistä löytyy kotoa jonkin näköinen numerollinen noppa. Numeronopat sopivat hyvin käyttöön tarinanoppien kanssa. Heittämällä numeronopan voit esimerkiksi päättää, kuinka monta sanaa, lausetta tai minuuttia kirjoitat jokaisesta nopasta. Tai sitten voit heittää noppaa saadaksesi tietää, kuinka monta tarinanopan antamaa asiaa on tarinassasi oltava. Esimerkiksi heität tarinanopalla kissan ja norminopalla numeron 6 niin tarinassasi tulee olla kuusi kissaa. Lue lisää numeronopan käytöstä tarinanoppa-tehtäviä jutusta.

Numeronopista voi myös tehdä omat tarinanopat niin, että hankkii useita ulkonäöltään erilaisia noppia ja kirjaa paperille jokaiselle nopalle niiden kaikille numeroille idean. Ideat voivat olla yksinkertaisia tai monimutkaisia (esim. liekki, bussissa istuva ihminen, keskustori lauantaina).

Älä tyydy vain kuusinumeroiseen noppaan vaan etsi myös numeronoppia, joissa on useampia sivuja kuin perinteisessä nopassa ja näin ollen enemmän numeroita per noppa.

Digitaaliset tarinanopat

Sen lisäksi, että voit hankkia aitoja fyysisiä noppia tarinankerronnan avuksi, löytyy netistä paljon digitaalisia tarinanoppia. Näistä suosittelen esimerkiksi ottamaan testiin Dave Birrsin tarinanopat. Ne ovat ilmaiset ja helpot käyttää heti vain menemällä tekijän sivuille. Jos haluat monipuolistaa digitaalisten tarinanoppien valikoimaa, suosittelen tutustumaan myös puhelimen sovelluskaupasta löytyviin noppiin. Tarjolla on kasvava määrä niin ilmaisia kuin maksullisia aineettomia noppia, jotka eivät vie turhaa tilaa kotona ja ovat aina heti käytettävissäsi.

Askartele satunopat itse

Nopat ovat kohtuullisen yksinkertaiset askarrella. Netti on täynnä erilaisia askarteluohjeita niiden tekemiseen. Googlaa esimerkiksi ”origami dice” ja löydät valtavan kirjon erilaisia origamitaitteluohjeita noppien tekoon. Voit lisätä myös hakutermiin numeron 6, 12 tai 20, joka auttaa sinua tekemään eri kokoisia noppia. Löydät askarteluohjeet tarinanoppien tekoon vuoden 2024 joulukalenterini luukusta 8. Voit joko piirtää, askarrella, kirjoittaa tai koristella tarroilla noppien sivut. Näin saat juuri sellaiset nopat kuin haluat tai voit tehdä vaikka omiin tarinoihisi liittyviä teemanoppia.

Jos askartelu ei ole juttusi, käytä numeronoppia. Kirjoita/piirrä/koristele jokaiselle nopan silmäluvulle aihe erillisille paperille/tietokoneelle. Kun heität noppaa, valitse sen numeroa vastaava aihe listalta.

1 ajatus aiheesta “Mitä ovat tarinanopat?”

  1. Paluuviite: Tarinanoppa-kirjoitustehtäviä - Satunopat & tarinanopat - Sana kynittävänä -kirjoitusblogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top