Syyskuu oli muuttokuukausi. Olen asunut koronasta asti pienessä yksiössä, josta näkymä on vain suoraa vastapäisen talon suurille lasitetuille parvekkeille. Asunto on tuntunut kodilta ja näkymässäkään ei sinänsä ole valitettavaa (naapurivakoilu on täydellistä puuhaa kirjoittajalle), mutta kolmenkympin lähestyessä aloin kasvaa ulos yksiöelämästä ja haaveissa on ollut kirjoittajan työhuone. Kun sattumalta törmäsin paria kerrosta ylempänä vapaana olevaan kaksioon upealla näköalalla ilman asuntoon sisään näkeviä naapureita, ei ollut muuta vaihoehtoa kuin muuttaa.
Kirjoittajan työhuone
Muuton paras puoli: ensimmäinen oma kirjoittajan työhuone/kirjastohuone.
Lähipiirini vitsailee, että kerään hiljalleen Suomen suurinta kirjoitusoppaiden kokoelmaa. Olen unelmoinut jo vuosia kirjasto-/työhuoneesta, jossa kaikki kirjoitusoppaat olisivat näkyvillä. Kun jokin asia alkaa pohdituttamaan tai tarvitsee tukea, jota vain toisen kirjailijan sanat voivat antaa, pystyisi ottamaan haluamansa kirjan hyllystä liikkumatta mihinkään työpöydän äärestä. Nyt se on mahdollista. Tein kaksion toisesta huoneesta kirjahyllyillä vuoratun työhuoneen makuuhuoneen sijaan.

Kuvassa näkyy mun kirjoittajan työhuone. Ylähyllyllä näkyy kirjakerhobokseista tulevia upeasti koristeltuja kirjoja, mutta kaikki muut kirjat ovat kirjoittamiseen, pelien tekoon, tekoälyyn ja luovuuteen liittyviä kirjoja. Alarivillä taas löytyvät lehtikokoelmani: lehtiä kirjoittamisesta sekä Pelit- ja Pelaaja-lehtiä. Uusin aarteeni eli Kirjailija-lehden useita vuosikertoja, jotka ostin torin kautta eräältä kirjailijalta. Voisin viettää tunteja vain tuijotellen ja tutkien kirjahyllyni sisältöä. Kirjoitusoppaat ovat yksi suurimmista rakkauksistani.
En ole vielä järjestellyt kirjoja aihealueittan ja sen mukaan, mitä olen ehtinyt jo lukea, mutta jossain vaiheessa se olisi suunnitelmissa.
Akaattikotiloiden elämää vertauskuvana sairastamiselle
Opiskelin amiksessa eläintenhoitajaksi ja perheelläni oli sekä akvaario että Nuppu-koira, joka jouduttiin lopettamaan muutama vuosi sitten. On ollut outoa elää pari vuotta ilman minkäänlaista eläintä omassa kodissa. Tapaan tietenkin lemmikkejä ystävieni luona, mutta se ei ole sama asia.
Pidän kaikenlaisista eläimistä, mutta akvaariot ja useiden matelijoiden asuttamat terraariot ovat vedonneet minuun aina jotenkin syvemmällä tasolla. Kouluaikoina vietin useita kertoja tunteja seuraillen akvaarion ja käärmekaksikon elämää. On niin ihmeellistä ymmärtää, että maailma on täynnä eläviä olentoja. Niiden elämän seuranta on tavallaan meditatiivista. Ei siis ole ihme, että kirjoittajan työhuone ei mielestäni olisi kokonainen ilman terraariota.
Viime vuonna luin Elisabeth Tova Baileyn kirjan The Sound of a Wild Snail Eating, jossa hän kertoo elämästään kroonisen sairauden kanssa ja toivon löytämisestä hänelle tuodun lemmikkietanan kautta. Tämän jälkeen en ole saanut päästäni ideaa lemmikkikotiloista.
Kotiloiden esittelyt (asumuksena kirjoittajan työhuone)
Näin päädyin hankkimaan kolme akaattikotiloa. Kaija Koo Kotilo on kolmesta kotilostani suurin ja saanut nimensä siitä, että hän pitää yllä kunnon showta. Hän kiersi uuden terraarion ympäri välittömästi eikä pelkää mitään. Kaija Koo Kotilo rakastaa erityisesti terraariossa olevan muovikasvin latvassa keikkumista ja kalkkilisän raastamista suureen ääneen. Hän pitää huolen, ettei kirjoittajan työhuone tunnu minusta koskaan yksinäiselle vaan aina on seuraa tein sitten koulujuttuja, pelaan tai kirjoitan.



Kotiloista pienin puolestaan on Klonkku Kotilo, jonka nimi ideoitiin samana iltana, kun kävin katsomassa Tamperetalon Taru Sormusten Herrasta -näytelmän. Klonkku Kotilo piilottelee paljon ja kaivautuu todella syvälle pohjaturpeeseen niin, että olen useasti meinannut heittää sen roskiin siivotessani. Jos terraarioon tuo ruokaa, tulee Klonkkuun heti vauhtia.
Kolmannella kotilolla ei ole vielä virallista nimeä. Olen kutsunut sitä vain keskariksi, koska se on keskikokoinen. Hän pelkää paljon ja aina mahdollisuuden tullen käpertyy Klonkun viereen. Saapuessaan uuteen terraarioon ei Keskari edes suostunut lähtemään pois muovisesta kantolaatikosta. Se vain kurotteli kohtin tuotua ruokaa muovilaatikon perältä, kunnes jouduin pakottamaan sen ulos. On kuitenkin yksi asia, jota Keskari rakastaa, nimittäin kylpemistä vesiastiassa. Se saattaa välillä maata tunteja vesiastian pohjalla liikahtamatta mihinkään kuin lomalainen kylpylän porealtaassa.
Kirjoittajan työhuone ja luovuuden tukimaskotti
Aikani on mennyt kotiloita seuraillessa. Huonoina päivinä saatan maata tuijottamassa niitä tunteja samalla, kun äänikirja tai musiikki pyörii kuulokkeissa. Kotiloiden elämä on niin yksinkertaista ja samalla niin monimutkaista. On niin mielenkiintoista, kuinka pienet oliot voivat olla niin yksilöllisiä. Kotilot, joiden ei millään tavalla pitäisi olla älykkäitä ja silti jokainen niistä on hurmannut minut.
Minusta jokainen kirjoittaja tarvitsisi pienen lemmikin, maskotin. Koodauspiireissä on tapana pitää kumiankkaa työpöydällä ja heitellä sille ideoita ongelmakohdissa. Samalla tapaa mielestäni kirjoittajan työhuone ei voi olla kokonainen ilman tukilemmikkiä tai maskottia, jolta pyytää neuvoa. Jokainen kirjoittaja tarvitsisi elottoman tai elollisen olion, jonka puoleen käätyä kirjoitusjumin aikana. Kotilot ajavat minulla tämän asian. Vaikka kotilot eivät vastaa, jo ongelmien kertominen ääneen auttaa. Tätä juttua kirjoittaessani kysyn, mistä voisin kirjoittaa tästä kuusta puhuttaessa. Kotilot eivät vastaa ja silti niiden tuki saa minut kirjoittamaan. Terraarion seurailu on eräänlaista meditaatiota.
Tiesitkö muuten, että luonnossa kotiloa kantavat etanat eivät olekaan etanoita. Etanat ovatkin vain kotilot, joilta puuttuu kotilo-osa.
Tiger King: totuus on tarinoita ihmeellisempää
Kuka muistaa vielä Tiger King -sarjan? Sen tekijältä tuli juuri uusi Chimp Crazy -dokkarisarja, jonka päätimme katsoa kaverini kanssa. Hän ei ole nähnyt Tiger Kingiä, joten luontevasti päätimme myös katsoa sen. Olin unohtanut, kuinka hullu tämä sarja on. Kuinka tosimaailma on tarinoita ihmeellisempää.
Ajattele, jos Tiger King olisi fiktiota… Kaikki arvostelut huutaisivat, että tämä ei todellakaan voi olla totta. Niin epäaitoa. Näissä juonenkäänteissä ei ole mitään järkeä. Koska kyse on dokumentista, voimme vain ihmetellä tapahtumien kulkua.
Tämä kuvastaa hyvin tärkeää ohjenuoraa kirjoittajille: totuus ei ole aina hyvää fiktiota. Jos saat palautetta, että jokin kirjoittamasi juttu ei tunnu todelta, muuta tarinaa. Muuta tarinaa, vaikka haluaisit inttää, että tämä on muuten totta ja kävi minulle. Lukija ei halua lukea tosi tarinoita vaan tarinoita, jotka tuntuvat todelta.
Kun kuulet neuvon, että lukijasta tulisi saada uskomaan tarinaasi (tämä pätee niin elämänkerroille kuin fantasiaromaaneillekin), ei se tarkoita tosimaailmamme kopiointia. Tositapahtumat ovat täynnä sattumaa ja hulluja johtopäätöksiä, jotka eivät tunnu todelta. Fiktiossa ja tosimaailmaan perustuvissa kirjoissa uskottavuus sekä todentuntuisuus luodaan johdonmukaisuudella. Jopa sattumien tulee olla pääteltävissä jälkiviisauden kautta.
Voit toki kirjoittaa tosimaailmaa. Kaikki ohjeet ja säännöt on tehty rikottaviksi. Varaudu vain siihen, että ihmiset närkästyvät ”epätodellisista” juonenkäänteistä.
Kuinka paeta opparia ja venyttää opintoja?
Uusi kirjoittajan työhuone ei ole pelastanut minua täysin, koska opinnäytetyöni ei vain näytä etenevän. Suurin osa kesästä, kun minun piti aloittaa, meni lääkärikäynteihin ja arjen elämiseen. Oppari vaatii niin paljon ja juuri nyt minulla ei ole ollut antaa sille edes pientä palasta itsestäni.
Haluan valmistua. Ensimmäistä kertaa elämässäni alkaa tuntua, että olen saanut tarpeekseni opiskelusta. Tämä on outo tunne, koska rakastan uuden oppimista. Tuntuu kuin olisi aika siirtyä eteenpäin ja alkaa tehdä jotakin enemmän. Olen niin loppusuoralla opinnoissani, että tarvittaisiin vain pieni loppupuristus.
Tosin opintojen jälkeen minua ei odota mikään. En edelleenkään tiedä vastausta kysymykseen, mitä aiot tehdä valmistuttuasi. Haluan kirjoittaa. Haluan koodata ja tehdä pelejä. Haluan opettaa muille näitä asioita. Ja samalla käytännössä ei ole ratkaisuja siihen, kuinka tämä tapahtuisi. En voi hakea kokopäivätöitä, en tiedä onko minulla rahkeita yrittäjäksi, en loppujen lopuksi tiedä oikein mitään.
Voin aina palata sisällöntuotannon pariin ja kirjoittaa artikkeleita ja blogijuttuja muille. Useampi vanha asiakkaani on kysellyt, koska aloitan taas työt. Olen kaivannut bloggaamista. Olen muistanut taas kuinka paljon rakastan tutkia asioita, pohtia uusia näkökulmia ja kirjoittaa niistä blogijuttuja. Ja samalla olen alkanut ajatella, etten enää halua tehdä tätä työkseni. Olen kasvanut yli sisällöntuottajan töistä tehtyäni sitä enemmän tai vähemmän viimeiset 10 vuotta.
Joten monen mutkan kautta sanottuna: pidensin opintojani ensikeväälle.
Heti ilmoitettuani asiasta vastuuopettajalle tuntui niin vapaalle. Päätös oli oikea. Haluan enemmän aikaa, että voin tehdä opparini projektin kunnolla. Tavoitteena on tehdä kirjoittamiseen ja luovuuteen keskittyvä oppimispeli, josta tulee mieleen kirjoitusretriitti tai -kurssi. Vertaistukea heille luoville ihmisille, jotka eivät pysty osallistumaan tosimaailmassa erilaisille kursseille ja leireille. Miten tämä toteutetaan? No se onkin sitten jo hiukan vaikeampi asia selittää…
Kirjoittajan päiväkirja netissä: kuukauden luetut ja katsotut
Luetut kirjat:
- S. K. Rostedt: Kahden veren tytär
Katsotut näytelmät:
Katsotut sarjat:
- The Tiger King (uudelleen katsominen!)
- Chimp Crazy