Lokakuu 2024: Kirjoittajan huijarisyndrooma & kirjamessut

Olen viime vuosina alkanut ajatella, että lokakuu on lempikuukauteni. Viime vuonna vietin sen Bergenissä ruskan ja sumun keskellä kirjoittaen runon pätkiä ilman sen kummempaa tavoitetta. Tämän vuoden lokakuu taas on mennyt uuteen kotiin totutellen ja vanhoja harrastuksia uudelleen aloitellen. Olen tehnyt leipää lähipiirini yhtäkkisen leivänleivonta innostuksen vaikutuksesta ja lukenut peliaiheisia lehtiä, joita olen haalinut niin kirppiksiltä, kirjaston vaihtohyllystä kuin netistäkin. Samaan aikaan kirjoittajan huijarisyndrooma on ollut läsnä vahvana. En ole jaksanut kirjoittaa, mutta samalla en ole voinut olla kirjoittamatta.

Lokakuun loppu aloittaa aina kiireisen kauden vuodessani, koska kirjatapahtumia kaatuu päälle joka suunnasta. Helsingin kirjamessut ensin lokakuun lopussa. Ja suoraa seuraavana viikonloppuna Ilmaisen kirjallisuuden päivät, joiden jälkeen taas alkaa Tampereen kirjafestarien odotus. Syksy kuluu kirjatapahtumasta toiseen loikkien.

Kirjoittajan huijarisyndrooma – Lupa kirjoittaa

Kuten jo sanoin, välillä tuntuu kuin olisin huijari. Yritän kirjoittaa blogijuttua ”Kuinka ryhtyä kirjoittajaksi?” ja tuntuu kuin sanelisin sanoja kuin valheita. Mitä auktoriteettiä minulla on puhua kirjoittamisesta? En ole julkaissut kirjaa, välillä menee viikkoja ilman mahdollisuuksia kirjoittaa, yksikään tarinani ei tunnu lähestyvän loppuaan, olen ainaisessa kirjoitusjumissa aloittamisen ja jatkamisen välillä. Kuka minä olen kertomaan muille, että kirjoita vain ja kyllä se siitä sitten lähtee käyntiin? Onko tämä kirjoittajan huijarisyndrooma vai pelkkä totuus?

Olen kirjoittanut työkseni kymmenen vuotta, mutta silti tuntuu kuin olisin vasta aloittelijan saappaissa.

Päätin taas aloittaa blogitekstien kirjoittamisen omissa nimissäni tätä blogia varten. Rakastan sitä. Rakastan tekstien suunnittelua, kirjoitusprosessia, sitä kaikkea. Rakastan aiheiden rajaamista ja aina vain uusien juttualkioiden kirjoittamista. Muistan taas, miksi rakastan työtäni. Mutta sitten tulee julkaisun aika. Pakokauhu iskee. Tuntuu, että olen sanonut jokaisen asian väärin ja jokainen ajatukseni muodostuu virheelliseksi. Tuntuu, että minun pitäisi lopettaa kirjoittaminen. Minusta ei ole tähän.

Olen kokenut tämän pakokauhun hetken uudestaan, uudestaan ja uudestaan.

Ehkä olen sydämeltäni tyhjiöön kirjoittaja. Rakastan kirjoittamista ja tekstejäni niin kauan kuin kukaan ei yhdistä niitä minuun. Innostun aina, kun kohtaan oman tekstini verkossa. Siis tekstin, jonka olen kirjoittanut ja joka ei ole omissa nimissäni. Niitä löytyy niin yritysten sivuilta, blogeista kuin verkkokaupoista. Olen toiminut haamukirjoittajana, nimettömänä kirjoittajana ja salanimellä. Välillä on tilanteita, että kirjoitan tekstiä sivustolle, jota ei ole vielä edes julkaistu. Saan aiheen ja aihion, en tarkkaa verkko-osoitetta. En etsi omaa tekstiäni jälkikäteen, kunnes joku päivä kohtaan nettisivut, joiden teksti tuntuu yllättävän tutulle. Rakastan näitä tekstejä, jotka samalla ovat omiani ja eivät.

Muuten voisin ikuisesti kirjoittaa muiden puolesta, mutta ainoa ongelma siinä on, etten yleensä saa itse päättää juttujen aiheita. Olen kirjoittanut niin talonmaalauksesta ja peräkärryn koukuista kuin matkustamisesta, eläintenhoidosta ja kirjoittamisesta. Pidän uusista aiheista ja niiden arvaamattomuudesta, mutta samalla se ei ole sama asia kuin kirjoittaa omaa blogia villisti hypellen tekstiaihiosta toiseen aina uuden idean ilmestyessä.

Lukijat aiheuttavat minussa pakokauhua

Muille kirjoittaminen ei ole ongelma. Minä vain kirjoitan ja sen jälkeen teksti on itsestäni erillinen pala. Itsenäni kirjoittaminen on hankalampaa. Julkaisen tekstin. Ehkä joku kommentoi tai sitten joku tuttuni löytää blogin. Tulee odotuksia. Pakokauhun tunne nousee.

Se tapahtui ensimmäisen kerran teini-iässä. Aloitin kirjablogin kirjoittamisen. Lähinnä kirjoitin tyhjiöön, kunnes kommentoija tuli suosittelemaan minulle Sinuhe Egyptiläisen lukemista. Hitsin Mika Waltari… En tiedä, miksi hän suositteli kirjaa. Luin lähinnä nuorten kirjoja, dekkareita ja ulkomaalaista sateenkaarikirjallisuutta tuohon aikaan. Vielä enemmän en tiedä, miksi vastasin hänelle lukevani kirjan ja tekeväni siitä arvostelun. Hän jäi innolla odottelemaan. Minä pyyhin koko kirjablogipersoonani netistä, enkä kirjoittanut kirjoista enää ennen kuin aloitimme Sivukujalla-lukupiirin.

Myöhemmin täysi-ikäisenä aloin kirjoittaa matkablogia. Se oli matkabloggaajien kulta-aikaa ja kiipesin nopeasti kohti englanninkielisten matkablogien piirejä. Sain muutamia maksettuja yhteistöitä. Blogini lukijamäärä oli jatkuvassa kasvussa. Olin nimetön ja kuvaton eli kukaan ei tuntenut minua. En kertonut blogista kellekään tutulleni. Kaikki oli hyvin. Alamäki alkoi siitä, kun instagram suositteli instatiliäni serkulleni ja hän tunnisti minut. Päädyin kertomaan kaikille läheisilleni blogistani, mikä taas aiheutti hiljalleen kasvavan pakokauhun. Pakokauhua vain lisäsi se, että aloin tapaamaan muita bloggaajia tosielämässä. Lopulta blogin kirjoittaminen loppui kokonaan.

Näiden kahden tarinan väliin mahtuu useampia omia blogejani. Kaikki loppuivat enemmän tai vähemmän samasta syystä. Pelkään tälle blogille käyvän samalla tapaa. Toisaalta haluan uskoa kasvaneeni tarpeeksi ja kehittäneeni kokemustani niin paljon, että olen valmis kirjoittamaan itsenäni.

Helsingin kirjamessut:

Aiheesta seuraavaan! Helsingin kirjamessujen aika oli taas ja pääsin paikalle perjantaina fiilistelemään kirjoja ja kirjamaailmaa. Päivä meni lähinnä ohjelmasta toiseen hyppiessä. Kävin katsomassa Rauno Sainion haastattelun kiinankielisen kirjallisuuden kääntämisestä, kirjasomen trendiraportin, Fanni Kolisevan haastattelun hänen kirjastaan Korean syndrooma sekä Melanie Joyn haastattelun eläintenoikeuksiin liittyen. Kaikki ohjelmat olivat todella mielenkiintoisia, mutta olen kyllä todennut jo edellisinä vuosina, että en ole vielä kertaakaan käynyt kuuntelemassa jollakin tapaa huonoa ohjelmaa. Rakastan kuunnella ihmisiä puhumassa omista teoksistaan!

Kirjamessuilla käyminen herättää minussa aina innon kirjoittaa. Kirjailijoiden kuunteleminen ja heidän tarinoihinsa sisään pääseminen vain jotenkin herättelee inspiraatiota. Tämä vuosi ei ollut poikkeus vaan kirjoittelin heti kotimatkalla pieniä pätkiä puhelimen muistioon, vaikka väsymys meinasikin ottaa vallan. Tänä vuonna kirjamessut kuitenkin inspiroivat minua entistä enemmän kirjoittamaan kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta ihan vain tarinoiden tai runojen kirjoittamisen sijaan. Minulla on päällä pahanlaatuinen bloggauskausi. 😀

Ja toisaalta kirjamessut aiheuttavat minussa aina hiukan haikeutta, koska on olemassa niin monia vaihtoehtoisia todellisuuksia, joissa elämäni olisi mennyt eri tavalla. Tällä kertaa muistelin, kuinka minulla oli tapana unelmoida kääntäjän urasta. Muistan olleeni ala-asteella, kun sen aikainen kaverini kertoi minulle heidän perhetuttunsa kääntävän kirjoja ja siksi hän saa niitä ilmaisena. Haaveilin viikkoja elämästä, jossa käyttäisin kaiken aikani lukien kirjoja muilla kielillä ja kääntäen niitä sitten suomalaiselle lukijakunnalle.

Jos ala-asteen englanninopeni olisi ollut hiukan kannustavampi kiusaajan sijaan, työpolkuni olisi ollut hyvin erilainen. Olisin halunnut hakea amiksen ja lukion jälkeen opiskelemaan englantia ja kääntämistä, mutta unelmani jumittui englanninopettajani sanoihin siitä, kuinka en osaa englantia. Viimeiset kymmenen vuotta ovat kuluneet tehden töitä kirjoittamisen parissa niin suomeksi kuin englanniksi. Olen myös kääntänyt sisältöä englannista suomeen ja saanut vain hyvää palautetta. Silti tiedän jo nyt, että kääntäjän ammatti ei ole mahdollinen unelma. Eikä välttämättä edes unelma, jota nykyään todella haluaisin. Silti sen ajattelu herättää eräänlaista haikeutta ja kaipuuta. Ehkä jossain toisessa elämässä…

Kirjamessuostokset

Helsingin kirjamessuilta hankittuja kirjoja, kuten In transit, Pelit kulttuurina ja Veisu luonnonkoneille

Tuli osteltua kaikinlaisia kirjoja. Lähinnä siis keräilen aina kaikkea kirjoittamiseen liittyvää halvalla. Tämän kerran parhaat löydöt olivat: Eve Lumerton Kaapin nurkista, jonka olen lukenut ja pidin suuresti aseksualisuuden kuvauksesta. In transit, jota kauan sitten suositeltiin minulle ja en ole vain saanut aikaiseksi lukea. Veisu luonnonkoneille, joka kyllä löytyy hyllystä jo enkuksi, mutta oli silti ainoa pakollinen messuostokseni. Pelit kulttuurina oli paras tarjous, koska se maksoi vain 17 euroa eli yli puolet vähemmän kuin kirjakaupassa, jossa olen sitä jo hyvän aikaa aina käynnyt haaveillen tuijottamassa.

Hauskin löytä oli Sara Norjan Kummajaisten kesä. Jäin tekemään yksin vielä viimeistä kierrosta messuille ennen lähtöä, kun osuin pienen kirjapöydän kohdalle. Kyseessä oli Nysalor-kustannus. Olen seuraillut jonkun verran heidän julkaisujaan Eve Lumerton kirjan lukemisen jälkeen. Alkuun myyjä yritti suositella minulle kauhua, mutta valitettavasti se on yksi ainoista kirjallisuuden lajeista (sotakirjojen lisäksi), jota en lue. Olin jo jatkamassa matkaani, kun hän sitten huikkasi perääni, ”että entäs aikuisten säeromaani, jossa on fantasiaelementtejä”. Taisin vastata siihen suoraa vain, että ”ostan sen!”

Rakastan säeromaaneja, mutta luen niitä aivan liian vähän. On jo pidemmän aikaa ollut lähipiirini kanssa puhetta, että tylsästi suurin osa säeromaaneista on suunnattu nuorille. Nuorten kirjoja on ihan mukava lukea ja säeromaani tyylilajina toimii niissä hyvin, mutta olemme kaipailleet tyylillä kirjoitettuja aikuisten kirjoja. Kun aikuisten säeromaaniin lisätään vielä naisoletettu kirjailija ja maaginen realismi, on kirja juuri sitä mitä olen etsinyt. En siinä lukenut sen enempää takakantta, koska tiesin joka tapauksessa haluavani kirjan lukea ja tykkään mahdollisuuksien mukaan tukea juurikin tällaisia kirjoja.

Kotimatkalla junassa vilkaisin sitten takakantta ja alkoi ihan naurattaa, koska myös kirjan lähtökohdat olivat juuri minulle sopivat. Kirja kertoo menehtyneen mummin kesämökin tyhjennyksestä. Olen viimeisen vuoden autellut äitiäni vaarini vanhan talon siivoamisessa sen jälkeen, kun hän muuttu tuettuunasumiseen. Ja sitten kyseessä on vieläpä sateenkaari-kirja! Ihan kuin tämä olisi kirjoitettu juuri minulle!

Eli Nysalorin myyjällä oli kyllä hyvä myyntivaisto ja onnistui tarjoamaan täydellisen suosituksen. 😀

Kirjamessuja lukuunottamatta lokakuuni oli rauhallinen. Kirjoittajan huijarisyndrooma oli päällä, yritin kirjoittaa siitä huolimatta, näin perhettä ja kavereita ja luin. Näitä kuita saisi olla enemmänkin. Lokakuun rauhallisuutta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top