Virginia Woolf on yksi kirjailijaesikuvistani. Hän kuuluu ryhmään liian nuorena kuolleet naiskirjailijat, jotka niin monella tapaa olivat oman aikansa vankeja. Parhaiten Virginia Woolf tunnetaan hänen useista romaaneistaan, kuten Orlando, ja naisten kirjailijuudesta puhuvasta teoksesta Oma huone. Lisäksi Virginia Woolfin päiväkirjat ovat saaneet eräänlaisen kulttimaineen naiskirjoittajien parissa, eikä se ole ihme aiheiden ja ajatusten ollessa edelleen ajankohtaisia.
Luin Virginia Woolfin päiväkirjat (Savukeitaan versio eli Virginia Woolfin aikuisiän päiväkirjat) ensimmäisen kerran eräänä kesänä vuosia sitten asuessani muutamia viikkoja Helsingissä. En tuntenut alueelta ketään. Olin yksin isossa kaupungissa, joka oli minulle samaan aikaan niin tuttu ja tuntematon. Ainoaksi seurakseni nousi Virginia vuosien takaa. En ollut koskaan aikaisemmin lukenut toisen ihmisen päiväkirjoja ja tekstien kautta syntyvä side pääsi yllättämään minut. Halusin lähettää viestin menneisyyteen ja kysyä neuvoa omaan kirjoittajuuteeni. Virginia oli ensimmäinen todellinen aikuisiän kirjailijaesikuvani.
”Millainen haluaisin oman päiväkirjani olevan? Löyhä muttei silti sotkuinen, sekä niin joustava, että se pitäisi sisällään kaiken vakava, hienovaraisen tai kauniin, mitä mieleeni tulee. Haluaisin, että se muistuttaisi vanhaa, avaraa työpöytää tai tilavaa matkalaukkua, johon tulee heitettyä kasoittain kaikkea satunnaista sen tarkemmin miettimättä.”
Huomautus: Yleensä kirjoitan kirjailijoista heidän sukunimellään tai koko nimellään, mutta Virginia Woolf on yksi niistä kirjailijoista, joita olen päätynyt sinuttelemaan. Sitä tuottaa toisen kirjoittajan päiväkirjojen ja kirjeiden lukeminen ja heidän elämäänsä tutustuminen. Vuosia sitten menehtynyt henkilö tuntuu läheiseltä. Tuntuu melkein ystävältä.
Virginia Woolfin päiväkirjat 1
On ikävää, että Virginia Woolfin päiväkirjat on oikeastaan pakko lukea järjestyksessä. Virginia Woolfin ensimmäinen päiväkirja nimittäin saattaa käännyttää monet poispäin hänen päiväkirjojensa lukemisesta. Suurena syynä tälle on lukijan tippuvan suoraa sota-aikaan, joka ei tietenkään ole hohdokasta. Jos alku tylsistyttää, suosittelen raakasti hyppäämään sen ylitse ja palaamaan asiaan myöhemmin. Asiat lähtevät rullaamaan ensimmäisen päiväkirjan lopussa, kun sota-aika loppuu ja Virginia julkaisee toisen teoksensa Yö ja päivä vuonna 1919.

Vuodet: 1915-1919
Kustantaja: Savukeidas (jo edesmennyt kustantamo)
Julkaisuvuosi suomeksi: 2015
Pituus: 432 sivua
Savukeitaan versio Virginian päiväkirjoista alkaa samalta vuodelta kuin hänen esikoiskirjansa julkaisu. Eli kyseessä ovat nimenomaa aikuisajan päiväkirjat, vaikka muilla kielillä löytyy myös aikaisempia päiväkirjoja.
Lue ripeästi maailman sodan ohitse
Kuten sanoin jo… alku on tuskaa! Lue vain nopeasti eteenpäin. Jos historian elämäntapa ja sota-aika kiinnostavat, saa tästäkin pätkästä varmasti paljon irti. Päiväkirjamerkinnöissä kuvataan esimerkiksi täysikuun valaisemien öiden pommituksia, sodasta keskustelua erilaisten ihmisten kanssa sekä toisinaan esiin kimpoavia pelon rippeitä. Samalla esiin nousee sota-ajan totuus, jossa suuri osa maan ihmisistä elää ihan normaalia elämää.
”Antaisin paljon, jos voisin selata jotakuinkin 30 sivua eteenpäin & löytää kirjoitettuna kaiken, mitä meille tapahtuu.”
En osaa kommentoida tätä pätkää päiväkirjoista mitenkään syvällisesti. Joudun paljastamaan vihaavani historiallisia kertomuksia, joten en ole erityisesti kohderyhmää. Onneksi sota-aikaan mahtuu paljon muutakin, kuten alla kuvaan.
Kahden taitelijasielun avioliitto
Usein naistaiteilijat päätyvät surullisen painostaviin avioliittoihin. Ensimmäinen Virginia Woolfin päiväkirja kuitenkin kuvaa hänen ja L:n, kuten Virginia kutsuu miestään, avioliittoa kirjallisuuden täyttämäksi rauhalliseksi yhteiseloksi. Heidän liittonsa on alkanut jo useita vuosia ennen kuin nämä Virginia Woolfin päiväkirjat alkavat. Toisinaan Virginia kokee kateutta, jonka takana on syvästi heidän eri arvoiset asemansa nais- ja mieskirjoittajina. Suurimman osan ajasta he kuitenkin elävät rauhaisaa taiteilijaelämää kirjoittaen, lukien ja painaen kirjoja.
Ihailen heidän avioliittoaan, mutta syynä sille saattaa olla suurien romanttisten tunteiden puute. Virginia selkeästi rakastaa miestään, mutta ensimmäisen päiväkirjan mukaan on vaikea sanoa, onko rakkaus romanttista vai ei. L kuvataan kirjassa läheisenä samassa talossa elävänä ihmisenä, jonka kanssa Virginia jakaa koko elämänsä sekä syvimmät ajatuksensa. Silti L ei saa millään tapaa romanttisempia ajatuksia osakseen kuin kukaan muukaan Virginian lähipiiristä ensimmäisessä päiväkirjassa.
Suuri osa Virginian ja L:n yhteisestä ajasta tuntuu kuluvan kirjojen painamiseen, koska ensimmäisen päiväkirjan aikana he hankkivat kirjapainokoneen ja alkavat painattaa lähinnä muiden kirjoittamia kirjoja. Päiväkirjamerkinnät ovat täynnä uusien painokoneen osien ostoa, musteen hankintaa, kirjapainossa tapahtuvia virhetilanteita sekä painettujen kirjan sivujen lajittelua. Yllätyin siitä, kuinka hauskaa tätä puuhaa oli seurata. Tai sitten se vain oli minulle vaihtelua kuolettavan tylsään sota-aikaan.
Virginia Woolfin kultturelli ystäväpiiri
Virginia Woolfin päiväkirjat korostavat hänen ystäväpiirinsä merkitystä. Hän ja hänen miehensä L ovat ympäröineet itsensä taiteellisella porukalla. Oikeastaan lähes kaikki päiväkirjamerkinnöistä sisältävät lähipiirin vierailujen ja tapaamisten kuvailua. Mukana on paljon niin kirjoittajia kuin muitakin taiteilijoita.
”Olemme kenties onnistuneet tarkaisemaan vierailijoiden aiheuttaman ongelman – emme tapaa heitä.”
Virginia on kovasanainen ja kärkäs arvostelemaan muita. Hän välittää syvästi lähipiiristään ja tutuistaan, mutta samalla arvostelee sekä heitä että kaikkia muita ihmisiä raa’asti. Välillä hänen puheessaan on mukana jopa naisvihan merkkejä. Virginia samaan aikaan katsoo kaikkia hiukan kuin he olisivat hänen alapuolellaan, mutta myös näkee heidän käytöksensä ja tekojensa takana olevat syyt. Häneltä löytyy ymmärrystä myös ihmisille, joiden mielipiteitä hän ei itse täysin ymmärrä.
Oman kirjoittamisensa lisäksi Virginia lukee ja arvostelee muiden tekstejä. Myös tässä ensimmäisessä päiväkirjassa aina välillä puhutaan muiden teoksista, jotka saavat yhtä kovasanaista palautetta kuin ihmiset itsekin. Toisaalta Virginian ajatukset ovat erittäin syvällisiä eikä hän yleensä vihaa mitään turhan takia vaan osaa selittää syynsä. Rakastan seuraavaa lainausta, joka kuvaa Virginian olevan todellinen lukija ja kirjaihminen siinä missä me nykyajankin lukijat:
”Tänään saan nauttia siitä, että kirja loppuu — en tosin tiedän, minkä vuoksi se tuntuu nautinnolta, sillä olen pitänyt miltei jokaisesta säkeestä. Mutta niin siinä aina käy, oli kirja sitten hyvä tai huono.”
– Virginia Woolfin päiväkirjat
Varoituksen sanana: Virginia on aikansa ja yhteiskuntaluokkansa kuva monella tapaa. Päiväkirjamerkinnöissä on mukana aika paljon alempi luokkaisten arvostelua ja väheksyntää, mutta toisaalta myös valtaa pitävien ja päättäjien sekä Virginian oman yhteiskuntaluokan ihmisten arvostelua. Lisäksi välillä teksteissä esiintyy pientä rasismia ja muuta syrjintää.
Virginia Woolfin toisen kirjan julkaisu
Virginia Woolfin päiväkirja 1 loppuu siihen, että maailman sota on viimein vaihtunut rauhaksi ja Virginian toinen teos julkaistaan. Loppupuolella (tai ainakin minusta tuntuu lukiessa siltä) Virginia alkaa kirjoittaa enemmän kirjoittamisesta, luovuudesta ja kirjallisuuden arvostelusta. Jos minulta kysytään niin myös myöhemmät Virginia Woolfin päiväkirjat ovat enemmän täynnä kirjoittamisesta puhumista, mutta saatan olla väärässäkin. On pieni pettymys, ettei hän juurikaan kuvaa oman kirjansa kirjoitusprosessia. Eräässä päiväkirjamerkinnässä hän vain totetaa, että kirja on nyt kirjoitettu valmiiksi. Sen sijaan kirjan saamiin arvosteluihin ja julkaisun aiheuttamiin tuntemuksiin mennään syvemmin.
”Kaikki kriitikot jakautuvat tällä lailla, & kirjailijapolo ratkeaa kahtia yrittäessään pysyä heidän mukanaan.”
Parasta Virginia Woolfin päiväkirjaa lukiessa oli, että jotkin asiat kirjamaailmassa eivät vain muutu. Sama tunne syntyi, kun luin Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -kirjaa. Kirjoittajat kärsivät samoista ongelmista vuosisadasta riippumatta. Kirjojen arvostelijat ja kirja-alan päättäjät eivät löydä minkäänlaista yhteistä linjaa vaan voivat sanoa samasta kirjasta aivan vastakkaisia asioita. Ja ennen kaikkea: kirjoittajien on vain pakko kirjoittaa oli maailman tilanne millainen tahansa.
Virginia Woolfin päiväkirjat – hyvät ja huonot puolet:
Hyvät puolet:
+ Tutustuttaa sinut Virginian lähipiiriin ja aviomieheen
+ Suomenkielisessä versiossa on takana kätevä henkilöluettelo
+ Kahden taiteilijan avioliiton ja yhteiselon kuvausta
Huonot puolet:
– Hitsin sota-aika….
– Vain vähän juttua kirjoittajuudesta
– Alku on osittain kuolettavan tylsää (paitsi ehkä jos pitää historiasta?)